tiistai 5. helmikuuta 2019

Matkaeväät

Työni on todella liikkuvaa ja ajoittuu aamusta iltaan pienien taukojen kanssa, siitä syystä meidän arki on todella minuuttipeliä ja suunniteltua. 

Myös ruokapuoli täytyy olla hyvin pitkälle mietitty, että kaikki saavat ruokaa vaikka emme ehtisi kotona käymään. Teen aina ruokaa enemmän, jotta siitä riittää muutamaksi kerraksi ja myös täytyy miettiä ruoat silleen, että jotain matkaeväitä voi kantaa mukana.

Pääsin tekemään yhteistyötä matkamuksun kanssa, verkkokauppa josta löytyy lapsille ja perheille kaikki tarvitsema. Niin matkoille kuin hektiseen elämäntapaan. 

Erilaisia eväsrasioita, juomapulloja, tekemistä autoon ja lentokoneeseen. Pääsin valitsemaan meidän arkeen tarvittavia tuotteita ja nehän on juuri eväsrasioita ja juomapulloja jossa ruoka pysyy tuoreena ja lämpimänä / kylmänä. Joissa matkaeväät voi kantaa näppärästi mukana, kevyesti ja ilman että ne on pitkin laukkuja.


Ihan ehdoton valinta oli pullo, jossa juoma säilyy kylmänä tai kuumana. Meillä on vaikka millaisia juomapulloja lapsille mutta tuntuu että sitä oikeasti hyvää ei vaan ole löytynyt. 
Teräksinen termospullo oli siis loistovalinta meille, tässä myös hyvät kahvat josta meidän pienin pystyy hyvin pitämään kiinni. Pullossa on pilli ja vaikka kaataa alaspäin sieltä ei mitään . Meillä kun tuo neiti tykkää sotkea juuri kaatamalla kaiken;).

 Miniland termos- juomapullo ei sisällä lapselle haitallista BPA- ta, eikä aiheuta metallin makua juomiin. Ergonominen, irrotettava kahva, non-drip tipaton kansi sekä pullon sisään suljettava juomapilli tekee Thermokid teräspullosta erittäin kätevän käyttää. Lapsi voi juoda pullosta myös makuuasennossa. *matkamuksu


Meillä haasteena on erityisesti ruoka ja sen saaminen aina mukaan. Kaupasta ostettavat valmiit puurot, smoothiet yms pusseissa on käteviä matkaeväitä, mutta ne tulevat aika kalliiksi loppupeleissä kantaa joka päivä mukana ja sitten taas hedelmät ei oikein toimi jos lapsilla hirveä nälkä ja yleensä banaani on kassin pohjalla vaan muussina sitten.

Ruokatermos oli tähän meidän arjen pelastus, ja voiko olla söpömpää tuotetta?
 Tätä kelpaa kantaa mukana niin itsellä kun lapsille.
Pystyy tekemään kunnon ruokaa mukaan matkaevääksi ja tässä se pysyy varmana lämpimänä tai kylmänä jopa 6 tuntia. 

Miniland Thermetic fiksu ruokatermos-setti laadukkaasta ruostumattomasta teräksestä. 0,7 litran eristetyn ruokatermoksen lisäksi setistä löytyvät hermeettisesti suljettavat 350 ml ja 200 ml astiat monipuolisen vauvaruuan mukana kuljettamiseen. Ruokatermos ja astiat asetetaan lämpöeristävään neopreenikassiin joka kiinnitetään tarranauhakiinnityksellä esimerkiksi vaunujen työntöaisaan kuljetusta varten. Astioita voi laittaa mikrouuniin ruuan lämmitykseen, termosta ja kulhoja voi käyttää sekä settinä yhdessä että erikseen, aina tarpeen mukaan. Astiat sopii huvin vauvan syöttöön suoraan kulhosta. Erinomainen apuväline, missä tahansa vauvan tai taaperon kanssa liikutkin-kätevä ruokatermos-setti mahtuu helposti käsilaukkuun tai vaunujen työntöaisaan, ta tavarakoriin. *matkamuksu


Tämä tulee kyllä tarpeeseen meidän arjessa ja uskon että jopa eniten omassa käytössä. Minulla on aina haaste saada ruokaa päivässä tarpeeksi liikkuvan työni takia niin tämä tulee kyllä olemaan iso apu tässä. 
Myös ulkomaanmatkoilla tämä toimisi todella loistavasti, me nimittäin kuljemme paljon reissuissa rinkat selässä ja olemme pitkiä välimatkoja busseissa yms niin tämä on kyllä matkaeväille ihan paras ratkaisu, kun ruoan lämpö pysyy noin pitkään hyvänä.


Ruoka-astia, jossa mukana haarukka/lusikka ja kaksi erikokoista kerrosta, mahdollistaa myös eväiden ottamisen mukaan ja erilaisten eväiden mukaan ottamisen. Välipalaa ja kunnon ruokaa vaikka samaan purkkiin. 

Carl Oscar fiksu ja innovatiivinen, pieni eväsrasia kylmäsäilytyksellä. Kätevässä Carl Oscar N´ice Cup eväsrasiassa on kaksi eri lokeroa (säilyttääkseen eri ruoat erillään) , joitten väliin kiinnitetään kylmäelementti, pitämään ruoan ja välipalat raikkaina. Eväsrasian kanteen kiinnitetään näppärästi myös yhdistetty lusikka-haarukka. Erittäin kätevä ratkaisu lapsen kanssa liikkuessa tai matkoilla.
Carl Oscar N´ice Cup eväsrasia kylmäsäilytyksellä 0,3 + 0,15 litraa *matkamuksu


Nyt uskon että meidän perheen matkaeväiden miettiminen helpottuu huomattavasti, kiitos matkamuksu näistä arjen pelastajista. 

Jos suunnittelette reissua lasten kanssa niin suosittelen myös kurkkaamaan matkamuksujen verkkosivuilta matkustamiseen helpottavia tuotteita, sieltä nimittäin löytyy vaikka mitä niin lennoille kuin pitkille automatkoille. 

Paljon tuotteita kotiin, lomille, ruokailuun, liikkumiseen ja myös nukkumiseen. 

- L -

*Tuotteet saatu yhteistyössä www.matkamuksu.com 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti