niin maukas ja mehevä.
Ja sadepäivän kunniaksi on ihan pakko leipoa, hehhe.
Meillä on tänään ollut jo kuitenkin vohvelibileetkin.
Eikös ne sadepäivät tällee kuulukkin viettää.
Lungisti ja nauttien ;)
Sitten vaan leipomaan ;)
Meillä on tänään ollut jo kuitenkin vohvelibileetkin.
Eikös ne sadepäivät tällee kuulukkin viettää.
Lungisti ja nauttien ;)
Sitten vaan leipomaan ;)
2
kananmunaa
2 dl sokeria
2
banaania muussattuna
2
tl leivinjauhetta
1
tl soodaa
2
tl vanilliinisokeria
2dl ranskankermaa / 2 dl kermaviiliä
200
g voisulaa
2,5 dl vehnäjauhoja
kanelia
maun mukaan
- Sekoita
kaikki aineet järjestyksessä isolla lusikalla kulhossa.
Kuivat
aineet voi myös sekoittaa keskenään, mutta toimii näinkin.
-Taikina on hyvin kuohkeata ja löysähköä.
- Voitele ja ( korppujauhota ) vuoka, kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteessa n. tunti.
- Anna
kakun jäähtyä kunnolla ennen kumoamista.
Kakku on parasta
jäähtyneenä ja maku paranee seuraavaan päivään mennessä, jos
sitä siis jää...
Tämä
kakku tekisi kauppansa ilman paistoakin, ihan älyttömän hyvää
taikinanakin :D
Tämän kakun voi tosiaan tehdä perinteiseen kakkuvuokaan tai pellille,
jolloin voi tehdä esim päällisen tuorejuusto-tomusokerista, nam.
200 g tuorejuustoa
100 g sulatettua voita
3 dl tomusokeria
ja sekaisin.
200 g tuorejuustoa
100 g sulatettua voita
3 dl tomusokeria
ja sekaisin.
Itse meinaankin tällä kertaa päällisen tuohon tehdä.
Itse käytän ranskankermaa ja en ikinä korppujauhota vuokaa,
koska itse en tykkää korppujauhoista.
- L -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti