lauantai 5. lokakuuta 2013

Pizzalauantai :)


Kävin tänään pyörähtämässä Myyrmäen kuplahallin kirppiksellä. 
Ei ole ennen tullut käytyä siellä, mutta nyt tutustuttu siihenkin paikkaan. 
Todella paljon myyjiä ja paljon ostajia. Itse kyllä tämän päivän perusteella jäähallin kirppiksestä tykkään enemmän. 
Myyrmäessä oli ehkä liikaa myyjiä, että kiinnostus kiertämiseen loppui puolessa välissä, varsinkin kun siellä oli hinnat aika taivaissa jokaisella myyjällä. 
Löysin sieltä kyllä mustan syystakin eurolla, joten ehkäpä reissu kannatti silti ;) heh.

Tänään leivottiin pizzaa ruoaksi tytsyni kanssa <3
Hän rakastaa kun saa häärätä keittiössä minun kanssa.


Pohja:

2,5 dl vettä
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
25 g hiivaa
7-8 dl jauhoja
0,5 dl oliiviöljyä


Sekoita kädenlämpöiseen veteen sokeri ja suola.
 Lisää hiiva ja sekoita kunnes hiiva liukenee. 
Laita kuusi desiä jauhoja laakeaan astiaan 
ja kaiva jauhojen keskelle kuoppa. 
Kaada kuoppaan hiivaseos ja oliiviöljy. 
Alusta taikinaa jauhoja pikkuhiljaa lisäten. 
Vaivaa taikinasta tasainen ja kimmoisa.
Anna taikinan kohota lämpimässä vedottomassa 
paikassa vähintään tunti.
Kauli valmis taikina kahdeksi pyöreäksi pizzaksi 
tai yhdeksi pellilliseksi. Levitä kastike pizzpohjalle tasaisesti lusikalla. 
Asettele päälle täytteet ja juusto. 
Paista 250-asteisessa uunissa kunnes juusto on sulanut 
ja pizzan reunat ovat saaneet väriä.



Itse laitoimme pizzan päälle mitä kaapista löytyi : 
Kinkkua, tomaattia, sipulia, pizzamausteita ja juustoraastetta päälle:)
ja maukasta oli <3 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti