lauantai 27. syyskuuta 2014

Rentouttava loma takana

Ihanat reilut kaksi viikkoa Turkin auringon alla on nyt vietetty ja rentouttava loma olikin.
Myös blogin puolle siksi siis ollut hiljaista.

Olimme siis omatoimi- lomalla, eli lennot ja hotelli erikseen ostettuna.
Ne sopii meille parhaiten, emme ole sellaisia pakettiloma-ihmisiä oikeastaan ollenkaan.
Lensimme Istanbulin kautta ja voi oli kyllä sekin hienonnäköinen paikka. 
Joskus sinne pidemmäksi aikaa pakko päästä.
Jo se Istanbulin lentokenttäkin jo puhuu puolestaan, siis aivan tajuttoman kokoinen.

Alanyasta olimme varanneet hotellin nimeltä Almera Park Hotel - joka oli loistavalla paikalla.
Keskusta ja ranta ihan vieressä, mutta kuitenkin ei ihan sillä päätiellä vaan hiukan syrjemmässä,
jossa oli todella rauhallista.






Hotelli oli 2013 rakennette, joten se oli todella siisti ja muutenkin ihan loistava.
Mahtava henkilökunta, todella kohteliaita ja mukavia ihmisiä.
Lapset tietenkin varasti siellä kaikkien työntekijöiden sydämet. 

Hotellilla oli upea uima-allas jossa oli kolme isoa vesiliukumäkeä, meidän neitihän oli aivan innoissaan niistä. Tuon parin viikon aikana tuo meidän neiti oppi uimaan ihan täydellisesti.
Jo viime talvena hän osasi sukeltaa ja uida ilman kellukkeita lyhyitä matkoja, mutta nyt menee putkeet 25 metriä heittämällä ja sukeltaa pitkiä matkoja ja syvälle.
Kunnon vesipeto ja ei kyllä kauas putoa tuo pienempi herrakaan, eihän sitä saa sieltä vedestä pois :D



Säät suosi kyllä meitä todella, päivisin lämpötila kipusi sinne yli 40 asteeseen varjossa joka päivä
ja iltaisinkin oli vielä 37 astetta. Ihanaa.

Nautittiin, syötiin, uitiin ja rentouduttiin. Ei sen kummempaa, mutta eihän lomalla tarvitsekkaan.









Todella hieno paikka Dimcuy ( väärin kirjoitettu, mutta en omista Turkkilaista näppäimistö ;) hahha )
Ihanat jylhät maisemat, kelluvia ravintoloita joessa. Todellakin näkemisen arvoinen paikka, johon pääsee helposti paikallisella bussilla 20 minuutissa.

Paikalliset suosii tätä paikkaa paljon, koska joen viileys ja raikkaus viilentää ilmaa.










Otin myös extemporee tatuoinnin matkalla, tai kuva ei ollut extemporee vaan tekohetki oli.
Sain tilaisuuden ottaa tatuoinnin tekijällä joka on voittanut maailmalla huikeita tatuointi- kilpailuja,
joka on työskennellyt ympäri maailmaa arvostetuissa liikkeissä. Tehnyt tatuointi-ohjelmia eri maille.
Joten miksei, kävin ja otin ;)



Ihanaa oli kun ihana ystäväni tuli äitinsä kanssa toiseksi viikoksi Alanyaan lomalle, joten päästiin viettämään aikaa yhdessä siellä.

Vietimme myös neidin 5 vuotis- juhlia Alanyassa.



Näkymät Alanyan- Linnalta on todella upeat.







Nyt takaisin arkeen ja nauttimaan pimenevistä syksyisistä illoista <3

 - L -






2 kommenttia:

  1. Voe mahoton mitä maisemia. Paljon nähnyt kuvia Alaniasta, kun kaverit ja tutut ovat kuvanneet, tässä näkee taas kuinka kuvaajat tekevät reissuistaan oman näköisensä ja kuva paikat muuttuvat hurjasti.

    Pitää varmaan "joskus" tehdä se ensimäinen etelänmatka turkkiin. Mutta mies meinaa, että sitten kun lähdetään niin lennetään ensimmäisenä thaimaaseen!! ;)

    Hyviä kuvia olette saaneet otettua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tukki on mahtava paikka. Niin paljon nähtävää ja koettavaa, ei pelkästään basaareija yms. mistä kaikki puhuu.
      Thaimaa, ei huono ;) hihhi Siellä oltiin alkuvuodessa hiukan pidempää :)

      Poista