keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Kenkäfriikki esittäytyy

Nyt se tulee kenkäpostaus, sitä on toivottu niin pitkään ja monesti.

Olen todellinen kenkäfriikki ja rakastan korkokenkiä.
Käytän lenkkareita ja matalapohjaisia kenkiä vain lenkillä ja rannalla, ehkä ;) heh
Käytän todella korkeita korkoja, pienin korko kengistä löytyi 6 cm ja sellaisia oli vain 2 paria.
Muissa korko 8cm -> ylöspäin.

Kengän merkki ei ole se pääsyy ostoon ikinä, vaan näkö ja mukavuus.

Tästä postauksesta jätän kokonaan pois saappaat ja nilkkurit 
ja tuon esille vain ja ainoastaan ihanaiset avokkaat.
Niitä on yhteensä 70 paria.
( Korollisia saappaita minulla on muistaakseni 8 paria ja nilkkureita muistaakseni 15 paria). 

Korkokenkiä tarttuu matkaan melkein joka shoppailu kerralla
ja ulkomaanmatkoilta tarttuukin jo sitten monet kappaleet.
Yleensä ulkomaanmatkoilta melkein yksi laukku on täynnä kenkiä.

Mieheni on jo luovuttanut näiden suhteen, jopa hän tuo minulle lahjaksi korkokenkiä nykyään <3

Jokaista kenkäparia olen käyttänyt ja jokaisen olen siis ostanut käyttöön, eli nämä ei ole vain koristeita. Tottakai on pareja joita suojelen tarkkaavaisemmin kuin muita ja ne pääsee käyttöön vain harvoin. Hääkenkiä en ole käyttänyt kuin häissä ja luulen, että näin tulee myös jäämään.
Haluan varjella niiden muistoa häistä <3 .





Sieltä nyt vilahtaa muutamat nilkkurit kuitenkin.


Joten esitellään nyt muutamat lempparinilkkurit.



Tässä yksittäiskuvia joistain pareista, en voi sanoa lemppareita mutta melkein.












Minun hääkenkäni <3













Tässä toiset matalimmat avokkaat.
Guess- nahkaiset avokkaat.


Ja tässä toiset, nämä on maailman parhaimmat jalassa.












Tässä vielä muutamat nilkkurit.





Kenkäni on saanut ihan oman huoneen.
Vaatehuoneeseen mieheni rakensi unelmoimani kenkähyllyt, johon saan kaikki esille.


Siinä ne oli, minun ihanuudet <3. 
Tiedän niitä on paljon, mutta kaikkie käytän ja kaikki on erilaisia.

- L -

12 kommenttia:

  1. OMG! Pakko todeta, miten ihania <3 Ite omistan tasan yhdet nilkkuri korkokengät, mitä käytän vaan viihteellä :D Ei vaan pysty muuten käyttämään ja piikkikoroilla en osaa kunnolla kävellä, muuten mulla niitä olisi enemmän .. Liityin lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja ;)
      Korkkarit on sellainen kun niihin oppii niin ne vie mennessä :D hihhi
      Mies aina sanonut minulle, eiköhän sulla nyt näitä ole tarpeeks, et edes ehdi käyttää...Nyt todennut että parempi olla vain hiljaa :D
      Ja loistavaa että löysit blogini <3

      Poista
  2. Voi eii oon niiiiiin kade oikeesti! :D ihania kenkiä!

    VastaaPoista
  3. wow, sähän oot ku tosielämän carrie sinkkuelämästä ;) voisin ite tehä melkeen saman postauksen tennareista, mutta samaan lukumäärään en kyllä ihan ylety! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, tuo oli kohteliaisuus <3 Olen sellainen Sinkkuelämää- fani, ei kylläkään kenkäfriikkeys siltä jalkaudu mutta kuitenkin :)

      Poista
  4. Ja mä luulin et mulla on paljon kenkiä :D Noi ruskeet mokkanilkkurit on ihanat <3

    VastaaPoista
  5. Ihania kenkiä!! Ootko sä kuinka pitkä? Itsekin haluisin käyttää korkoja useemmin, mutta oon 172cm pitkä ja tulee ihan hirvee lipputankoefekti kun mä laitan korkeet kengät:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :)
      Minä olen tällainen aika teletappi;) noin 160 cm

      Poista
  6. Ohhoh.. onhan niitä. Kauniita kenkiä kyllä. Itse haaveilen kanssa siitä ajasta kun korkkareilla opin kävelemään. Tykkäisin kyllä.
    Ihanasti kaikki esillä, hieno mahdollisuus kun saa kengille oman huoneen. :)

    Oli kiva löytää blogisi eilen, sait minusta samalla uuden lukijan.

    http://mmmelinanblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että löysit blogini :) Ja kiitos:)
      Huone ei todellakaan ole iso kengille mutta kuitenkin ja saan kaiken tosiaan esille. <3

      Poista