sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Koh Samui- Suratthan - Phuket


Matka jatkui Koh Samuille, jossa majoituimme Coconut Beach & Resort Hotellissa.
Hotelli oli upealla paikalla ja ihanan rauhallisella paikalla.
Oma ranta ja kaksi isoa uima-allasta ja lastenallas.


Hiukan viidakko-retkeä.


Samuilta matka jatkui Laivalla Suratthanin kautta Phukettiin..
Tai siis se oli suunitelma.







Saavuttuamme Suratthanin satamaan, 
niin selvisi että Phukettiin meneviä busseja / minivaneja ei enään menisi. 

No ajattelimme kokeilla onnea kuitenkin ja hyppäsimme taksiin joka vei meidät Suratthanin lentokentällä. 

Taksikuski kyllä vakuutteli, ettei sieltäkään mitään menisi. 
Noh eihän sieltä mennykkään, taksikuski sitten vei meidät Suratthanin keskustaan, mietimme autonvuokraamista, taksilla menoa Phukettiin ja vaikka mitä, mutta loppujen lopuksi päätimme etsiä hotellin ja jäädä Suratthaniin yöksi.


Suratthan oli kyllä kyläilyn arvoinen paikka, vähän kuin Bangkok mutta pienoiskoossa.
Olimme taas katseiden kohde kyllä, varsinkin nämä pienokaiset.

Suratthanissa ei turisteja ole juurikaan.

Löysimme hyvän hotellin ihan keskustasta ja päätimme lähteä sitten tutustumaan Suratthanin elämää.
Yömarkkinoita ja jokielämää.

( Kyllä kuvassa on kaikenlaista ötökkää...yök :D )


Markkinoilla myytiin pieniä pupusiakin.


Aamulla sitten päästiin matkaan ja hyppäsimme minivaniin joka lähti kohti Phukettia.
Kuski oli kuin mikäkin formulakuski, ajeli miten sattuu. Ekaa kertaa välillä vähän jopa jännitti , heh.

Matka taittui helposti, lapset nukkui melkein koko matkan.
Noin 4 h kesti matka Phuket Towniin ja siitä sitten hypättiin paikalliseen bussiin, jolla tulimme Patong Beachille, täällä majoituimme Casa Del M- hotelliin, jossa olimme viime vuonna myös.

Todella hyvä hotelli, todella hyvällä paikalla.
Ei niin keskustassa ja hyvä niin, koska Patongin yöelämä on aika äänekästä ;)

Täällä sitten kierrellään Phuket Town - Kata- Karon Beach tms..

Loma jatkuu ja päivät vähenee..
6 viikkoa menee kyllä äkkiä, parisen viikkoa olisi vielä jäljellä ja sitten olisi paluu kotiin.

- L -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti