lauantai 26. marraskuuta 2016

Marraskuu

Niin se marraskuukin vetelee viimeisiä ja joulu sen kuin lähenee. Tämä vuosi on kyllä mennyt niin hujauksessa, vaikka tämä vuosi on ollut meidän elämän ehkä tapahtumarikkain vuosi.

Yli 3 kk kierreltiin alkuvuonna Aasiassa, sitten oman asunnon myyntiä, talorakentamisen haaveilua ja tontin ostoa ja lopulta koko talorakennus-projektin aloittaminen. Muutto väliaikaiseen kotiin ja koko tämän ajan pieni ihmisen alku mahassa mukana. 

Laskettuaika alkaa kolkutella, ensi viikon tiistaina 29.11 olisi se virallinen päivä, mutta saa nähdä koska pieni aikoo maailmaan saapua. 

Oikeastaan kaikki vauvalle on jo hankittu, eli nyt vain odotellaan. 

Stokke trailz oli meidän vaunuvalinta


Talvi-vauvalle lämmintä vaunuihin


Ja tilasin Decoreelta tällaisen ihanan unipesän, jota voi käyttää ihan näin tai pienentämällä vaunukoppaa tai esim sänkyä. 


Turvakaukalo valmiina sairaalaan lähtöä varten. 
Gragon turvakaukalo muuttui kauniiksi ihanilla baby's only:n  kankailla ja lämpöpussilla. 

Lämpöpussi on todella kätevä , koska alle ei tarvitse pukea niin paljon esim automatkoille. 


Viikonlopun kunniaksi vähän joulufiilistelyä, joulukaktus ja torttujen tekoa. 

Ihanaa Pikkujoulu-viikonloppua kaikille 🌟


P.s. Talorakennus puolella ei ole tapahtunut muutoksia, joten siitä sitten taas myöhemmin. Odotellaan rakennuslupaa kiltisti.

-L-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti