Syksyn haikeus

Minä en ole kyllä syksy-ihmisiä. Jotenkin kehoni kaipaa valoa, aurinkoa ja lämpöä. Ainainen pimeys ja vesisade ei vaan ole minun juttuni. Jotkut sanovat, että kun on niin kaunista ruskaa tms..En ole vielä löytänyt tuota kauneutta:) Ja tämä on vasta alkua, kohta tulee vielä kylmempää, lunta tulee. Syksyt ovat myös jotenkin pelottavia. Tuntuu että joka syksy tapahtuu jotain surullista. Niin tapahtui nytkin. Viime viikonloppuna perhettämme kohtasi iso suru kun läheisemme lensi yllättäen enkeleiden taivaaseen<3

" Väsynyt matkaaja rannalla himmeän maan, astui aurinkolaivaan, suureen, valkeaan.

Ei mikään voi kuolla, ei kukat, ei tuuli, ei rakkaus kuolla voi. Ohi polku vain kulkee ja kukat jää taakse ja muualla tuuli soi.

Kerran viimein rantaan rakkauden saaren maininki niin levollinen vie.

On ikävää, jota ei voi ilmaista, on kaipuuta, jota mitkään teot eivät voi täyttää ja on rakkautta, joka ei vaadi muuta kuin sydämen hiljaisuutta.

Katsohan noita tähtiä, jotka loistavat tuolla. Ne loistavat, vaikka jotkut niistä ovat ehtineet jo kuolla. Ne loistavat, loistavat aina vaan, evät sammu, ei sammu rakkauskaan."