maanantai 17. maaliskuuta 2014

Suklaabrownie

Suklaabrownies

(n. 12 hengelle)

3 dl sokeria
250 g voita
250 g 70% tummaa suklaata
3 munaa
1 keltuainen
1,5 dl vehnäjauhoa
1,5 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. 
Sekoita voi ja sokeri todella kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. 
Laita puolet suklaasta sulamaan vesihauteeseen 
ja murskaa toinen puoli suklaasta karkeaksi murskeeksi. 
Riko munat erilliseen kulhoon ja vatkaa ne haarukalla kevyesti rikki. 
Sekoita toisessa kulhossa keskenään jauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe. 
Sekoita sitten jatkuvasti hitaasti tai keskinopeudella vatkaten munaseos voi-sokerivaahtoon vähän kerrallaan.

Kun seos on kutakuinkin tasaista, sekoita mukaan lastalla kääntelemällä sulanut suklaa. 
Siivilöi mukaan jauhoseos ja lisää lopuksi suklaarouhe. 
Levitä taikina leivinpaperilla vuorattuun, pienehköön uunivuokaan. 
Taikina ei kohoa kauheasti uunissa, joten kannattaa käyttää mielummin pientä kuin suurta astiaa, jotta torttuun jää kunnolla korkeutta.


Paista kakkua uunissa n. 20 minuuttia ja kokeile haarukalla kakun keskeltä. 
Jos kakku on tahmaista, mutta ihan raakaa taikinaa ei tartu haarukkaan, kakku on valmis. 
Parempi jättää kakku mielummin vähän liian löysäksi kuin paistaa liian kypsäksi, sillä se jähmettyy hieman jäähtyessään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti