keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Leivän leivontaa

En ole pitkään aikaan leiponut leipää, 
päätin eilen illalla leipoa sitten leipää pitkästä aikaa.

Halusin leipoa leipää, joka olisi litteää ja kuohkeaa ja todella maukasta.
Ei mitään perus hiivaleipiä.

Tälläinen oli tulos ja leipä katosi aika nopeasti parempiin suihin.
Parhaimmillaan vastapaistettuna ja vielä lämpimänä,
mutta toimii myös paahdettuna seuraavana päivänä :)

Tässä todella helppo ohje.


Tämä ohje riittää n. 20x25cm vuokaan,
tupla-annoksella koko pellillinen.

3dl hieman kädenlämpöä lämpimämpää (n.42 astetta) vettä, maitoa tai muuta nestettä maun mukaan
1dl hirssihiutaleita
1dl kaurahiutaleita
1dl tattarijauhoja 
0,5dl maissijauhoja
0,5dl perunajauhoja
1rkl psylliumia
0,5pss kuivahiivaa
iso loraus rypsiöljyä
iso loraus siirappia

Sekoita kaikki aineet keskenään ja sekoittele voimakkaasti esim. puuhaarukalla muutaman minuutin ajan. Levitä vuokaan tai pellille jauhotetuin käsin. Pistele pintaan haarukalla reikiä. Anna kohota n.20 minuuttia vedottomassa paikassa liinan alla. Voitele ennen uuniin laittoa esim. vedellä, jossa on louraus öljyä. Paista 225 asteessa n.12-15 minuuttia. 





- L -


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti