keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Täydelliset hiukset

Onko sinulla jokin kauneuteen liittyvä mihin et ole ikinä oikein tyytyväinen? Mitä aina haluaisit jotenkin parantaa? Uskon, että meillä kaikilla on sellainen. 

En ehkä itse voi sanoa, että voisin nimet vain yhden. Olen ehkä liian kriittinen itselleni ja myönnän sen, mutta eniten minulla on hiukset sellaiset jotka on tuottaneet päänvaivaa kauan. 

Ensimmäisen raskauden jälkeen, imetys vei minulta melkein puolet hiuksista. Oheni niin paljon, muistan kuinka harjatessa hiukset vaan oheni ja oheni. Sen jälkeen pidin vuosia hiustenpidennyksiä, jotta sain pidemmät ja tuuheammat hiukset . Rakastan pitkiä ja paksuja hiuksia, vaikka pidänkin aina melkein hiukset kiinni. 

Nyt kuitenkin noin vuosi sitten päätin kokeilla, miltä tuntuu olla ilman pidennyksiä , tiesin että kokeilu ei tule olemaan helppo. Ohuen ohuet ja lyhyet hiukset eivät tuntuneet yhtään omilta. Päätin kuitenkin taistella omaa päätä vastaan, otin järeät keinot käyttöön😂. 

Muutin pesutottumuksia , vähensin pesukertoja niin että aluksi oikein inhotti kuinka rasvaiset hiukseni olivat. Äkkiä kuitenkin päänahkani alkoi tottua siihen ja hiukset ei vaatineet pesua kun sen kerran viikossa , vaikka urheilen joka päivä niin riitti se vesipesu. 

Nopeasti alkoi näkyä tuloksia, päänahka alkoi voimaan hyvin ja uusien hiuksien kasvu oli mahdollista ja myös hiukset eivät katkeilleet samanlailla kuin ennen. Ainoa ongelma mitä en vain saanut pois, oli takkuisuus. Pidin nutturaa joka päivä, joten hiukseni olivat iltaisin aivan takussa, huonokuntoisista latvoista puhumattakaan. Suihkujen jälkeen mikään hoitoaine tai öljy ei auttanut. Kampaajana olen testannut jos ja vaikka mitä merkkiä, tuloksetta. 

Nyt olen löytänyt maailman parhaimman hiushoitotuotteen, uskallan väittää sitä maailman parhaaksi.
MayBeauty - merkkinen hius serum. The Moroccan Miracle hiusseerumi on ultrakevyt yhdistelmä aminohappoja, jotka lävistävät ja ravitsevat hiuksesi saadaksesi luonnollisen kiiltävän ulkomuodon.  


MayBeauty lupaa 100% tuotetakuun jokaiselle tuotteilleen, joten jo se kertoo kuinka hyvistä tuotteista nyt puhutaan. Jos et tykkää tai et tunne että tuotteet sopivat sinulle, saat rahat takaisin. 

MayBeautyn hiusserumia on helppo käyttää, suihkun jälkeen, muutama tippa kädelle ja levität hiuksiin. Tunnet eron jo tässä vaiheessa, vaikka et olisi harjannut vielä hiuksia niin hiukset ovat jo sillon pehmeät ja helposti kammattavat. Kun hiukset ovat kuivuneet, huomaat sen tuloksen. Hiukset ovat täydellisen sileät ja hyvinvoivan tuntuiset ja voit unohtaa takkuiset ja huonokuntoiset latvat. Tätä voit myös laittaa kuiviin hiuksiin, jos hiukset tuntuvat karheilta tai kuivilta.

En suosittele enää mitään muuta hiusten serumia kun tätä, koska tämä takuuvarmasti toimii. Niin lyhyet kuin pitkät hiukset ja jopa hiuspidennykset saavat lisää käyttöikää . 

Ilokseni saan tarjota kaikille lukijoilleni nyt 2.4 asti tehtyihin tilauksiin -30% alennuksen. Nyt on sinun hetki löytää hiustuote jota et enää koskaan vaihda pois. Ja kuinka riskitöntä kokeilla , jos et pidä tästä voit aina palauttaa sen ja saat rahasi takaisin. ( Ja vinkkinä suosittelen tilaamaan muutaman pullon, niin ei harmita kun tilasit vain yhden. )

Pääset ostoksille suoraan Tästä Linkistä, jossa alennuskoodi aktivoituu automaattisesti ja saat alennuksen suoraan tai voit mennä myöhemmin ostoksille Maybeauty sivuille ja käyttää koodia KAIKKEAIHANAA.

Jos sinua kiinnostaa nähdä käytännössä kuinka hyvin tuote toimii, niin Tästä pääset kurkkaamaan minun instagram tililleni, josta löydät minun ig- tv kanavan. Siellä kokonainen video, kuinka tuotetta käytetään ja kuinka selkeän eron hiuksissa näkee yhden kerran jälkeen jo.

Talven runtelemat hiukset nyt kuntoon, ja nyt on tuote jota uskallan mainostaa maailman parhaana ja tulet huomaamaan sen ekan käyttökerran jälkeen jo❤️

Rentouttavaa iltaa kaikille, arjen hemmottelu hetkiä kotiin.
Kurkkaappa vanhempi teksti ihonhoidosta myös tästä linkistä.

- L -

* Kaupallinen yhteistyö Maybeauty: n kanssa

2 kommenttia:

  1. "kampaajana" sä varmaan myös tiedät, että jos INCI-listan kolme ekaa ainesosaa on silikoneja ei hoitavilla ainesosilla hirveesti oo painoarvoa. Silikonit kyllä tekee sileän tunnun hiukseen ja paikkaa pintaa, mutta ei ne hiusta hoida. Sokeana ei kaikkeen kannata lähteä mukaan, vaikka ilmaiseksi saakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa anonyymi ja kiitos kommentistasi ja olen kampaaja ilman heittomerkkejä. Ja tiedän tuotteen Inc listan mutta tuolla tekstissä en kertonut että tämä tuote korjaa ja pelastaa kokonaan hiukset ja huonokuntoisista hiuksista tekee täysin terveet. Vaan että oma kokemukseni oli serum joka täyttää lupauksen sileä, hyväkuntoisen tuntuiset hiukset. Toisin kun moni muu serum joka sisältää myös silikoneja yms ja lopputulos ei muutu hiuksissa mitenkään. Ja minun hiuksien laatu on tämän serumin puolesta parantunut huikeasti. Ei takkuunnu, eikä katkeile kuten ennen. Hiukseni on ohuet tämä ei lättää yms. Hyötyjä on minulle ollut monia. Minä en myöskään mainosta tuotteita joista en itse pidä vain koska saisin jotain ilmaiseksi vaan seison sanojeni ja tuotteiden takana joita mainostan. Tämä tuote on minun lemppareita ja aion jatkossakin tätä käyttää

      Poista