perjantai 11. huhtikuuta 2014

Siivouskärpänen iski tänään

Joka viikkoinen siivous osuu minulla yleensä
tähän perjantaipäivään.

Saa sitten lekotella viikonlopun, 
eikä tarvitse puunailla kotona. 

Minä olen hiukan siivousfriikki,
tai en kestä katsella pölyä ja epäjärjestystä
siis ollenkaan.

Imurin kanssa heilun joka päivä,
tämä johtunee siitä, että meillä on kaksi
karvaista koiraa tuomassa tuota hiekkaa 
yms. sisälle koko ajan.

Myös nuo lapset tietenkin aiheuttaa sekamelsaa, 
tai no ehkä tuo pienin ei vielä niin,
mutta tuo neitokainen kyllä. 

Hän on kyllä hienosti oppinut sen 
siivoa jälkesi-periaatteen. 
Leikkien lopuksi huone siivotaan täysin siistiksi,
näin on aina kivempi aloittaa leikit seuraavalla kerralla

Joka päivä kun nuo pölyt tms. imuroi pois
pysyy sellainen suhteellisen hyvä siisteys 
koko ajan yllä. 
Kerta viikkoon sitten aina sellainen suurempi siivous, 
johon kuuluu kaikki mm. pölyjen pyyhintä, vessojen, 
kylpyhuoneiden puunaus, tekstiilien tuuletus 
ja lakanoiden vaihto.

Yleensä kerran kuukaudessa teen sen ns. himosiivouksen,
johon kuuluu sitten myös kaappien sisällöt, jääkaapit yms.

Tänään kävin siivouspäivän kunniaksi
sitten ostamassa lisää siivousaineta 
kotiin, jotka oli päässeet jo melkeimpä
kokonaan loppumaan

Itse käytän siivouksessa oikeastaan
vain Maison Belle- tuotteita,
minulla on myös Method:n tuotteita
muutamia, kuten tiskiaine tällä hetkellä.

Molemmat on minusta hyviä, 
mutta minusta Maison Bellellä on parempi siivousteho.
Ihanat tuoksuthan molemmilla on.

Näin lapsi- ja eläinperheessä,
joutuun hiukan miettimään millä oikein siivoaa.
Meilläkin tuo pienin nuolee tällä hetkellä
ihan kaikkea. 

Näillä kun siivoilee, ei tarvitse miettiä 
mitä kaikkea myrkkyä sitä jääkään kaikkialle 
eri aineista.

Tämän päivän saalis Hulluilta päiviltä.
Nyt sai todella edullisesti Maison Belleä,
siellä oli myös tarjouksessa Method- tuotteita.


Itse tykkään tuosta isosta pullosta Maison Belle- All purpose, 
tätä ainetta voi siis käyttää ihan mihin vain.
Huonekalut, erilaiset pinnat, ulkokalusteet yms.
Ja tästä voi sitten täytellä pienempiä pulloja vaikka.

Uutuutena oli nyt kausituoksuna kurkku
keittiöön :)
Todella raikas.

Siivousvimmasta ohi päästyäni, 
sain hurjan vision, että nyt jotain uutta 
ja äkkiä kotiin.

Ja näimpä olohuoneeseen tuli hiukan uusi 
look;)


Siitä lisää kuvilla myöhemmin :)

Ihanaa perjantaita kaikille

- L -

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiva että päädyit lukemaan postausta:)
      Nämä on. Olen myös ihan myyty näillä tuotteille.
      Tuoksu valtaa koko kodin, puhdasta tulee ja ei tarvitse miettiä myrkkyjä joita aineista jää.

      Poista