maanantai 18. elokuuta 2014

Laivailua

Mieheni lähti salibandy-turnaukseen Prahaan, 
mehän tosiaan jäätiin tällä kertaa lasten kanssa kotiin

Onneksi äitini on ollut koko tämän ajan meidän kanssa 
ja yöpynytkin meillä. On ollut iso apu ja kaikkein paras seura. <3

Käytiin hiukan risteilemässä Ruotsissa.
Silja Serenadella mentiin lauantaina ja tänään tultiin kotiin.

Vuhku pääsi hoitoon ihanan ystävän luokse, 
nauttimaan laatuaikaa ja hemmoteltavaksi <3

                                                        

Uusi remontoitu Serenade...Tai niin ainakin on hehkutettu.
Olin hiukan pettynyt astuessani laivaan, koska odotin oikeasti remontoitua laivaa.

Mihin ihmeeseen ne rahat on käytetty.
Okei, promenaaden kaupat oli vaihtanut paikkaa ja liikkeisiin oli 
tullut uusia myytäviä, luten luxus-merkkisiä laukkuja ja elektroniikkaa.
Kosmetiikka oli siirtynyt kokonaan Tax-Free -kaupan kanssa samoihin tiloihin
ja isot tilat olikin siellä.

Buffet oli myös kokenut remontin, mutta ei minusta kuitenkaan niin suureellisesti sekään.
Promenaadi, hytit, lasten leikkipaikka yms. Ei ollut kokenyt mitään.
Olisi nyt edes hiukan remontoinut tuota ns. kävelykatua...

Noh, risteily oli kuitenkin meillä ihana ja onnistunut.
Hytistämme näki ihanat näköalat, meillä oli Promenade-hytti siis.


Neiti oli taas tietenkin innoissaan muumeista.
Aamujumpat ja discot käytiin.
Kovat oli tanssit kyllä ja niin ihana seurata kun neiti menee niin 
omia menojaan, eikä todellakaan halua äitiä tanssilattialle mukaan :D


Pieni herra pelkäsi Muumeja, vähänkin tuli lähelle niin puristus koveni vain
sylissä ja katse kääntyi pois päin.
Mutta discossa kyllä vedettiin ihan täysiä <3

Ruotsissa käytiin aamukahvilla Wayne's Coffeessa



Ostoksiakin tehtiin, niin laivalla kuin myös satamassakin.

Laivalta löysin ihania juttuja, varsinkin nämä Victoria Secretin- tuotteet.
Ostin näitä Miamista silloin, kun siellä oltiin lomailemassa.
Nämä on niin ihanan tuoksuisia ja hyviä tuotteita.

Ostin muutaman suihkugeelin ja yhden vartalovoiteen.


Poitsulle ostin Lundmyr: merkkisen ohuen pipon.


Mayoral- merkkiset paidat.



Ostin myös kauan haaveilemani Marimekon- pienen pussukan.
Jossa tuollainen pitkä hihna.
En ole raaskinut ostaa, koska on niin pieni pussukka ja hinta on ollut ihan liian kova.
Nyt kuitenkin laivalla nämä oli todella hyvään hintaan, joten en edes miettinyt.


Tukholmasta löysin vaatteita, enimmäkseen lapsille.

Itselle ostin BikBokista ohuet farkut tulevaan syksyyn.


Neidille uudet tennarit, bling bling ;)



Poitsu saikin eniten tavaraa.
Hän kasvaa niin kovaa vauhtia, että kaikki vaatteet jää pieneksi.






Lagerhaus:ista ostettiin paperisia pillejä ja kaksi ihanaa voiveistä ;)


Mahtava reissu siis kaikin puolin, kaikki nautti.
Lapsilla oli hauskaa, se on pääasia <3

- L -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti