tiistai 23. huhtikuuta 2019

Voi Kesä, kun olikin ikävä

Kuinka sitä unohtaakaan talven aikana auringon voiman, kuinka tuntuu että herää jotenkin uudelleen henkiin taas. Lämpö ja valo saa kaiken tuntumaan helpommalta, virtaa riittää enemmän kuin koko talvena yhteensä. Lapsille joutuu selittämään, että vaikka on valoisaa on silti ilta ja aika mennä unille. Joka kerta kun ensimmäiset oikeat hellepäivät tulevat, niin se fiilis on vaan jotain niin upeaa. 

Tänään siis Helsingissä oli ainakin huhtikuun hellepäivä, mittari näytti varjossa 18,5 ja voi sitten vaan kuvitella paljon se oli auringossa kun pilven pilveä ei tänään ole ollut.

Olisi niin paljon talven jäljiltä hommia terassilla ja pihalla. Jotain olenkin ehtinyt vähän tekemään, grilliä pestä, nurmikolle laitettu lannoitetta ja toivotaan että viime kesänä istutettu nurmikko sieltä tulee kasvamaan, sen suurempia investointeja. Terassi täytyisi pestä kunnolla ja mitä kukkia sitä aikoo tänä kesänä istuttaa ruukkuihin. Orvokkeja ruukuista jo löytyy, ja jos tällaiset ilmat nyt tulee pysyäkseen niin pian saa istuttaa muitakin kyllä.

Yhteistyössä Ecofurnstoren kanssa, sain ihanan uuden tuolin meidän terassille. Rakastan puuta ja tämä sopii meidän terassille aivan loistavasti. 

EcoFurn Ekotuoli tunnetaan jo ympäri maailmaa ja on suosittu tuoli. Tuoli on rakennettu pelkästä puurimasta ja narusta, 
jonka ansiosta tuoli ei keiku edes epätasaisella alustalla ja on uskomattoman hyvä istua. 
Tuolin voi siis uusia vuosien kuluessa narun ja yksittäisen riman vaihtamalla, jos tarve vaatii. 
Näiden ominaisuuksien ansiosta tuoli on ikuinen, josta myös nimi Ekotuoli tulee.



Ecofurnstore tuoli on todella mukava istua ja tuolin istuimen saa kahteen erilaiseen asentoon. Tuoli kestää ulkona kelissä kun kelissä ja myös tyyny kestää kastumisen ja on konepestävä. 

Tuolissa saa ihan loistavan asennon, jossa on hyvä ottaa aurinkoa, mutta myös esim työskennellä. 
Itse pääsin tänään testaamaan työtuolina tätä, kannoin pienen pöydän itselleni terassille ja tein koneella töitä uudessa tuolissa istuen. Ihanan rento mutta tukeva istuin. 


Tuoli on helppo huoltaa, ensimmäisenä vuotena ei tuolille tarvitse mitään tehdä. Seuraavana vuonna tuolille läpinäkyvä puuöljy vain päälle. Minulla on tämä valkoinen, joten ensi vuonna sitten käsittelen tämän läpinäkyvällä puuöljyllä.

Nyt saankin tarjota teille tuoleihin alekoodin, jolla saatte -10% alennusta 31.5 asti.
Nappaa koodi : " LAURA10 " Talteen ja kurkkaa kaikkia ihanuuksia heidän verkkokaupasta

Palvelu toimii upeasti ja nyt ainakin on erittäin ekologinen ja hyvät arvot omaava yritys kyseessä.

Tämä tuoli on ikuinen, pientä hoitoa vaativa ja saat loppuelämän laiskanlinnan tästä.

Terassit ja parvekkeet siis nyt kuntoon ja miksei sisällekkin, tämä tuoli sopii niin sisä- kuin ulkokäyttöön. Tällaiset muuten sopisi ihanasti myös saunan lauteiden sijasta istuimiksi. 




Ihanaa kesä tulee ja terassikelit on vasta alkamassa. Päästään nauttimaan toivottavasti upeasta ja lämpimästä ilmasta tänäkin kesänä. Siinä toivossa ollaan ainakin ja odotellaan kesää.

Kevät on minusta siitä ihanaa aikaa, kun kesä on vasta edessä, ja ilmat jo on ihanan lämpöisiä kuitenkin. 


Rentoa iltaa kaikille.
- L -


*Kaupallinen yhteistyö.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti