sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Kasvojen hoitoa parhaimmillaan

Pääsin yhteistyössä Maybeautyn kanssa testaamaan heidän Facemask- naamiota. 
Olen todella laiska ihonhoitaja ja kirjoittanut aiemminkin asiasta, 
tuntuu että ihonhoito minulla jää niin helposti toissijaiseksi. 
En osaa sanoa mistä se oikein johtuu, mutta tuntuu etten saa vaan itseäni tekemään kasvohoitoja kotona itselleni tai käymään ammattilaisen luona kasvohoidossa. 

Pääset tästä lukemaan aiemmin kirjoittamaani ihonhoidon helpottajaa, 
joka on tuonut minulle ainakin innostusta hoitaa ihoa.

Juuri ja juuri pesen aamuin illoin kasvot, olen todella laiminlyöjä tässä asiassa ja se on asia jonka haluaisin korjata. Koska ikä tekee tehtävänsä ja pian se vesipesu ei vaan riitä.

Nyt sain testiin Maybeautyn Facemask- naamiot, jotka ainakin ohjeiden mukaan kuulostaa oikeilta tuotteilta juuri minulle ja jos ne sopii minulle niin sitten ne sopii kaikille, hehhe. 



The Incredible Face Mask poistaa kuollutta ihosolukkoa, mustapäitä sekä ylimääräistä öljyisyyttä tehden ihostasi huomattavasti puhtaamman vain yhdellä hoitokerralla.  

Levitä naamio kasvoillesi, anna kuivua 30-45 minuuttia ja huomaa miten pehmeältä ja tasaiselta ihosi tuntuu.



Tuote on täysin mustaa ja aika hurjan näköistä ainetta. Tuoksu on raikas ja koostumus on todella helppo levittää pestyille kasvoille heidän omalla siveltimellä. 

Itselläni on sekaiho, kuitenkin todella helposti kuivuva ja välillä todella pahasti jopa ihoa hilseilevä. Joten minulle ei todella sovi monet naamiot jotka on tarkoitettu juuri epäpuhtauksille, koska ne usein kuivattaa vielä enemmän. 

Minulla on kuitenkin todella paljon myös epäpuhtauksia ja varsinkin tälleen keväällä tuntuu että niitä puskee vielä enemmän kun yleensä. Ihohuokoset ovat minulla myös todella näkyvät ja häiritsee minua todella paljon, koska iho ei näytä koskaan silloin tasaiselta.

Tuote myös ehkäisee aknea ja sopii erittäin rasvaiselle iholle, koska poistaa ylimääräistä öljyisyyttä ja talia iholta.


Naamio oli todella helppo levittää kasvoille ja naamio lähti kuivumaan todella nopeasti. 
Pidin naamiota noin 45 minuuttia, naamio oli täysin kovettunut ja kuiva. Irrotin naamion ja hauska miten naamion poistamisessa kuului sellainen kunnon rätinä, että ihan kun se olisi repinyt kaiken epäpuhtauden mukanaan. 

Naamion irrotettua näet naamion toiselta puolelta jo heti ensimmäisellä kerralla, mitä kaikkea naamio on vetänyt mukanaan. Todella ällöttävää katseltavaa, mitä epäpuhtauksia siellä naamassa olikaan. 

Super helppo tuote, tästä tuli minulle kyllä selvä luottotuote. Tulokset näkyi samantien ja tuotteen helppous miellytti minua ainakin todella paljon. Ja kuten heidän sivuillaan lukee, että jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen näet jo erot ja tämä pitää paikkansa. 

Iho tuntui todella puhtaalta naamion jälkeen, ihan kun olisi käynyt ammattilaisen tekemässä kasvohoidossa. Iho oli myös samettisen pehmeän tuntuinen, hiukan punotti kasvot naamion jälkeen mutta todella nopeasti väri tasoittui. Naamio ei kuivattanut ihoani ollenkaan, vaan jäi todella ihanan raikas ja puhdas tunne iholle.


Saankin nyt tarjota teille lukijoille alennuskoodin : "ihanaa30" , jolla saatte - 30% Maybeautyn Facemask- tuotteet 10.6 asti. Jolloin 5kpl Face Mask setille jää hintaa vain 17,50 ( norm. 25€). Maybeautyn kaikilla tuotteilla on 100% tuotetakuu, eli jos et tuotteesta jostain syystä pidä, niin saat rahasi takaisin, eli täysin riskitöntä testata uutta tuotetta.

Klikkaa tästä suoraan ostoksille, jossa alekoodi on suoraan aktivoitu tai sitten laita koodi itsellesi talteen myöhempää tilausta varten. Suosittelen jokaiselle testiin ja uskallan luvata, että löydät tästä itsellesi uuden luottonaamion, jolla pääset iho-ongelmistasi eroon. Jos et, ole ennen ajatellut testaavasi uutta merkkiä: TEE SE NYT .



* Kaupallinen yhteistyö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti