lauantai 27. helmikuuta 2016

Nakhon Si Thammarat- Koh Samui

Matka jatkui kohti Koh Samuita, ensin piti ajaa Donsak- nimiseen kaupunkiin, josta lähtee myös lautat Koh Samuille. Automatka kesti noin 1,5 tuntia . 


Sää muuttui matkan aikana aika huonoksi, välillä tuli rankkoja sateita.


Pääsimme satamaan ja juuri lähtevään lauttaan ei enään auton kanssa mahtunut, joten jouduimme tunnin odottamaan toista lauttaa.

Lautta maksoi auton kanssa 520 bath
 ( 120 bath aikuinen ja auto 400 bath eli 13€  ) 

Vähän jäi epäselväksi miksi maksettiin vain yhdestä aikuisesta, lapset oli ilmaisia.

Sää muuttui todella huonoksi satamassa ja alkoi satamaan ihan kaatamalla ja oli todella kova tuuli. 




Autojonossa odoteltiin tunnin verran, että päästiin lauttaan.




Ihan hyvä siis, että matkaan tuli muutos, koska selkeästi tällä alueella oli tällaista myrskyä nyt.


Auto lauttaan ja matka voi alkaa. Matka kesti sen n. 1,5 h ja onneksi melkein heti aallot pieneni ja sää parani. 


Matka meni siis hyvin ja pääsimme Koh Samuille. Ajoimme satamasta sitten suoraan hotellille. Olimme varanneet nyt sitten saman hotellin kuin viime vuonna. 

Coconut beach Resort - 55€ maksoi yö tässä hotellissa ja olemme siis 3 yötä täällä .

Hotelli osoittautui viime vuonna todella hyväksi, joten siksi päädyimme samaan hotelliin nyt myös.

Hotelli sijaitsee Talin Ngam -alueella, ihanan rauhallisella paikalla ja upealla omalla rannalla.

Oli myös ihana tulla tänne, koska tiesimme että täällä olisi tuttava pariskunta johon viime vuonna tutustuimme. 

He viettävät puolet vuodestaan täällä Koh Samuilla ja aina tässä hotellissa. 






Nyt olemme nauttineet muutaman päivän Samuilla ja kierrelleet saarta ympäri. Huomenna olisi matkapäivä edessä ja siirrymme huomenna Suratthaniin. 

Tänään vietetään karkauspäivää, joten tehkää kaikki tänään jotain todella erilaista, jotain jopa oman mukavuusrajan ulkopuolista. 

-L-














perjantai 26. helmikuuta 2016

Krabi - Nakhon si Thammarat

 
Oli aika jatkaa matkaa ja Krabi jättää taakse. Suuntana Nakhon Si Thammarat, paikka joka ei todella ole turistien löytämä. 

Lähdimme ajoissa ajamaan, matkaa oli parisen tuntia. Ensimmäinen välimatka itse ajaen. Haasteita löytyy koska liikenne on vastakkainen kun Suomessa, ratti väärällä puolella. 


Omalla autolla kulkiessa on kuitenkin isot edut, voi pysähtyä sinne mihin haluaa ja voi löytää hienoja paikkoja mitä ei ikinä olisi edes nähnyt, jos olisi mennyt esim minivanilla. 

Pongasimme matkalla kyltin vesiputouksista, kävimme välipysäkillä sitten siellä. Tha Phae- vesiputoukset osoittautui hienoiksi. Upeat ja olimme ainoat siellä. Keskellä ns maaseutua . 

    

Pääsimme perille Nakhon Si Thammarat- kaupunkiin, ilman eksymistä.

Nyt olimme paikassa jossa ei englantia juuri lue missään. Turisteja ei näy ja me katukuvassa olimme ns. Nähtävyys.

Majoituimme The Twin Lotus hotellissa, ihan keskustassa , hotelleja ei ollut kuin muutama. 

Yö tässä hotellissa maksoi 37€/ yö ja olimme 3 yötä .

    

    

    

    

Teimme päiväretken n. 30 km päässä oleville Karom vesiputouksille. 

Upealla National Park -alueella. 
Vesiputouksille maksoi 430 Bath yhteensä ( 200 bath aikuinen ja 30 bath auto eli yhteensä 11€ )

   
 
    

    

    

    

    

    

    

    

Vesiputouksille oli aika kova kiipeäminen, eli ihan kaikille sovi paikka kyllä, mutta hyvin jaksoi esim 6- vuotias kiivetä.

    

   

Lähtiessämme löysimme pienen koiravauvan parkkipaikalta. Koiraihmisinä meidän lähtö viivästyi aika pitkään, kun jäimme koiran kanssa leikkimään ja silittelemään. 

    

Pysähtymisen arvoinen paikka kyllä, paikallista elämää, hiljainen paikka.

Lauantaina oli matkapäivä edessä taas ja meidän piti jatkaa 100 km ylös päin, pysyä kuitenkin vielä Nakhon Si Thammaratissa. 

Saimme kuitenkin viestin perjantaina Agodalta, ( josta hotellin olimme varanneet ) että hotellihuoneemme katto oli jotenkin vioittunut myrskyssä. Hotelli tarjoaisi korvaavan huoneen kyllä. 

Hetken aikaa pohdittuamme päädyimme muuttamaan suunitelmaa ja jatkamaan matkaa sittenkin Koh Samuille. 

Ihan varmuuden vuoksi, jos myrsky nyt pyörii tällä alueella, onneksi meidän eteen ei ole sattunut myrskyä tai sateita tms.

Agodalta todella hyvää palvelua, koska saimme peruuttaa hotellivarauksemme ja saimme rahat takaisin, vaikka heidän ei olisi tarvinnut korvata peruuttamista. Saimme vielä -10% alennusta seuraavasta hotellivarauksemme, jonka nyt käytimme tuohon Koh Samuin hotelliin. 

Nyt matkapäivä siis edessä ja lisää kirjoittelua Koh Samuilta.

-L -

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Hat Yai-Krabi

Matkustusta oli taas tiedossa, kun oli aika vaihtaa maisemaa ja hyppää minivanin kyytiin ja suunnata katse kohti Krabia.

Minivanit on todella hyvä tapa matkustaa Thaimaassa, edullisia ja nopeita.
Alkumatka yleensä kestää hetken , kun kuski kerää auton täyteen ihmisiä. Minivaneissa maksetaan penkeistä, eli jos on matkatavaroita, niin kannattaa ilmoittaa ne. 

Me maksoimme 4 penkistä, johon kuului siis 1 penkki tavaroille.

250 Bath maksoi yksi penkki, eli meidän reissu maksoi yhteensä 1000 bath eli 25€ yleensä .



Matka kesti kaikkineen noin 5 tuntia, johon kuului puolessa välissä pieni pysähdys. Sai käydä vessassa ja ostamassa ruokaa tms jos halusi .



Maksoimme kuskille vähän extraa niin saimme kyydin hotellille asti. 

Krabilla olemme nyt 3 yötä ja majoitumme Red Ginger Chic Resortissa.

Hotellimme sijaitsee Ao Naon -beachillä, joka on varmaan Krabin suosituimpia paikkoja, eli täältä löydät turisti kohinaa. 


Hotellissamme maksoi yö 56€/ yö ja olemme siis 3 yötä täällä nyt.






Kävimme tuollaisella 4 saaren venereissulla, lähtö oli klo 9 ja paluu takaisin n.klo 15. Retkeen kuului siis 4 eri saarta, jossa pääsi rentoutumaan ja uimaan,
Snorklaamaan ja tutkimaan paikkoja. 
Retken hinta oli 500 Bath / aikuinen ja lapsi 300 bath ja vauva ilmainen. 
(  12€ ja 7€ )


Ensimmäinen saari oli Prha Nang- saari.
Phra Nang sijaitsee komealla paikalla: aivan rannan edessä kohoaa karstikivikallio. 

Rannan hauskin erikoisuus on läheltä vesirajaa löytyvä prinsessaluola, joka on täynnä peniksenmuotoisia puuesineitä hedelmällisyyden symboleina. Rannalle nimensä antaneen hukkuneen Phra Nang -prinsessan henki elää legendan mukaan edelleen luolassa.



Toinen pysähdys oli Chicken Island, saari on saanut nimensä kallion muodosta, sillä saaresta nouseva kalliomuodostelma on kanan pään muotoinen. 



Täällä pääsimme snorklaamaan ja neiti pääsi ekaa kertaa elämässä syviin vesiin snorklaamaan. Upeita kaloja ja merenalaista elämää omin silmin. 


Kolmas saari oli Tub- saari. Jossa oikeastaan oli kaksi saarta, Ko Mo- saari, joiden välillä pääsi kävelämään laskuveden aikaan. Ja oli hauska nähdä veden laskeutuvan koko ajan ja hiekan tulevan esiin saarien välissä. Tällä saarella oli myös lounas, joka kuului hintaan. Oli muuten todella hyvää ruokaa tarjolla . 


Viimeinen saari oli Poda- saari. Upea ja pitkä ranta, rannalta löytyy bungalow- jossa voi vaikka yöpyä. 


Retki oli kyllä upea, ihana aurinkoinen päivä kauniita maisemia katsellen . 

Lapset viihtyivät ja todella voin suositella tällaisia myös pienten lasten kanssa. Snorklaaminen onnistui hyvin, pienin kellui vedessä meidän kanssa kellukkeet kädessä kun me snorklattiin vuorotellen. 

Tänään vietetään Makha Buchan päivää , joka on suuri buddhalainen juhla, jota vietetään täyden kuun aikaan kolmantena kuu-kuukautena, yleensä helmikuun lopulla tai maaliskuun alussa. Päivää juhlitaan Buddhalaisuuden tärkeimpiä tapahtumia, jossa yhdeksän kuukautta Buddhan saaman valaistuksen jälkeen 1250 munkkia tuli etukäteen ilmoittamattaan ja kuuntelemaan Buddhan saarnausta ja että he
kaikki olivat valaistuksen kokeneita munkkeja, jotka itse Buddha oli vihkinyt. Buddha kertoi heille buddhismin kolme sääntöä, jotka kaiketi vapaasti suomentaen ovat jotakuinkin:
1.Luovu pahuudesta 
2. Puhdista sielusi ja 3. Viljele hyvää. 

Lisäksi tämä kaikki tapahtui täyden kuun
aikaan tähän aikaan vuodesta, joten tästä kaikesta ilmeisesti Makha Bucha päivä.

Makha bucha päivää vietetään käymällä temppelissä kuuntelemassa seremonioita ja sytyttämällä siellä kynttilöitä
merkittävän päivän kunniaksi. Tosin tämäkin päivä on kovasti kuulemma
kaupallistunut ja ihmiset vaeltavat temppelien sijasta mieluummin
ostoskeskuksiin.

Huomisesta alkaen meillä on sitten oma auto käytössä, jolla matkaamme seuraavia välimatkoja . Vuokrasimme auton krabin lentokentältä, ja palautamme sen Hua Hiniin. Meillä on auto vuokralla 19 päivää ja sen hinta on 570€ yhteensä. 


-L -