sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Pieni loma arjesta

Pieni irtiotto arjen kiireestä. Lähdimme pienelle lomalle perheen kesken, kaiken kaaoksen keskellä. 

Ensin Lontooseen moikkaamaan ystävääni ja ihastelemaan kaupunkia.


    

    

    

    

    

    

    

    

    

    

    

    

Vietimme kolme päivää Lontoossa, kiertäen paikkoja ja nähtävyyksiä. 

Paljon nähtävää ja koettavaa. Todella helppo liikkua lasten kanssa julkisilla.

Kylmä oli, onneksi oli talvivaatteet mukana, muuten ei olisi tarjennut.


Jatkoimme matkaa Lontoosta Teneriffalle, hiukan ottamaan valohoitoa vielä.
Viikko aurinkoa ja lämpimämpää auttaa ehkä jaksamaan kesään asti.

Majoituimme Perla Gris -hotellissa, Adejessa. Hotelli oli todella hieno ja ihana rauhallinen paikka. 

Vuokrasimme koko viikoksi auton, joten pääsimme liikkumaan pitkin saarta miten halusimme .


Lämpöä riitti kivasti, noin. 20-25 astetta joka päivä, mutta illat todella viileitä vielä.


Ajelimme yhtenä päivänä El Teidelle, upeita maisemia, pilviharsojen läpi.

Lapset oli ihan innoissaan kun pilvien läpi mentiin. 
Huipulla oli todella kylmä, vain 5 astetta kylmimmillään. 


   

Iltaisin ajelimme aina johonkin vilkkaimmille alueille, syömään ja pyörimään pitkin katuja.

   

Helppo lomakohde ja hintataso halvempi kuin Suomessa, joten ihan onnistunut kohde valinta viikon matkalle näin alkuvuodesta. 

Pieninkin pääsi maistamaan matkustusta vasta 6 viikon ikäisenä. 

Nyt takaisin arkeen ja taloprojektiin, joka käy kuumana.

Maanrakennukset tehty, talonpohjia tehdään parhaillaan. 

- L -

maanantai 9. tammikuuta 2017

Mango- moussekakku

Tämä kakku on ihanan raikas ja helposti muunneltavissa vaikka minkä makuiseksi.

Itse tein tämän 24 cm vuokaan. 

Pohja:

200 g digestivekeksejä
75 g voita

Täyte:

4 liivatelehteä
400 g mangorahkaa
2 rkl kiehuvaa vettä
2-3 rkl sitruunamehua
2 dl kuohukermaa

Kiille:

4 dl mangososetta (esim. Piltti tms.)
2 liivatelehteä
2 rkl vettä
1 rkl sitruunamehua

-Murskaa keksit. Sulata margariini ja sekoita keksimurskan sekaan.
- Peitä irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja painele keksimuruseos tasaisesti vuoan pohjalle.



-  Laita liivatteet kylmään veteen n. 5-10 minuutiksi.
- Sekoita kuohukerma vaahdoksi ja sekoita varovasti rahka joukkoon. Lisää sitruunamehu joukkoon.
- Purista liivatelehdistä vesi pois ja sulata liivatteet kiehuvaan vesitilkkaan.
Kaada liivate vaahdon joukkoon. Kaada täyte pohjan päälle ja peitä kelmulla . Laita jääkaappiin hyytymään ainakin n.4 h


- Kun kakku hyytynyt, tee kakun kiille 
( voit hyvin tehdä kakun edellisenä päivänä ja kiilteen vasta seuraavana päivänä).
Laita liivate kylmään veteen n. 5-10 minuutiksi. Kuumenna vesitilkka ja liota liivatteet siihen.
-mangosose ja sitruunamehu liivatenesteeseen, sekoita tasaiseksi.


- Anna kiilteen jäähtyä hetken. Kaada mangosose kakun päälle ja nosta kakku jääkaappiin vähintään tunniksi


-L-







torstai 5. tammikuuta 2017

Tonnikalapiirakka

Pohja:

150 g voita
3 dl vehnäjauhoja 
3 rkl vettä
1/4 tl suolaa

- Sekoita pehmeä voi ja vehnäjauhot keskenään, lisää joukkoon vesi ja suola.
- Sekoita tasaiseksi. 

( Taikina riittää piirakkavuokaan, itse teen kaksinkertaisen, kun haluan pellillisen.)

Täyte:

1 prk Tomaattimurska 
1 prk tonnikalaa
Pieni sipuli 
2 kanamunaa 
2 dl ruokakerma 
Mausteita ( persilja, tilli, paprika tms. )

- Levitä tomaattimurska pohjalle.
- Sekoita kaikki muut aineet sekaisin ja laita pohjan päälle.
- Paista uunissa 200 asteessa n. 20-30 minuuttia. 


- L -