tiistai 13. toukokuuta 2014

Sateista päivää

Äitienpäivä meni <3
Minä sain ihanan aamupalan sänkyyn ja lahjaksi liput Rock the ballet-
näytökseen.

Olin maininnut miehelleni kerran, että tuonne olisi niin kiva mennä.
Näköjään hän kuuntelee minua ;)

Perjantaina 23.5 luvassa siis laatuaikaa rakkaan mieheni kanssa
ja aivan varmasti loistava show <3



Mieheni keitti minulle myös kahvit 
( hän ei siis itse juo kahvia ja ei myöskään keitä kahvia, no
ei ihan parasta kahvia mutta yritys hyvä ja ajatus tärkein<3 )

Sataa sataa, joka päivä vaan sataa.
Ne ihanat kesäiset kelit meni ennenkun edes ehti kunnolla alkamaan.

Tuntuu, että mitään ei pääse tekemään pihalla 
kun koko ajan vain sataa.

No sateiset päivät on hyvä hyötykäyttää,
joten päätin hinkkaa oikein kunnolla kylpyhuoneen ja saunan.
Yleensä sen siivoaminen on sellainen perus pintojen puhdistusta.

Mutta nyt otin oikein juuriharjan ja kunnon pesuaineet käyttöön.
Jynssäsin kaikki kaakelit, saumat, lattian, lattiakaivon ja saunan ihan 
kokonaan.
Kyllä nyt kelpaa taas saunoa ;)






Kyllä nyt sais hiukan säät parantua ja kesä alkaa pikku hiljaa
tulla jäädäkseen.
Nyt kyllä sääennusteet lupasi, että ensi viikosta alkaen helteet palaisi,
toivotaan parasta. Niin ei tarvitse lähteä etelänlämpöön pakoon <3

Oikein ihanaa tiistaita kaikille
- L -

2 kommenttia:

  1. Voi ompa ihania kuvia :) ja jep täällä kans yks joka oottaa lämpösiä kelejä, ei jaksais millään enää tämmösiä niinku nyt :(
    käy kurkkaamas mun blogi: http://lauramarian.blogspot.fi/

    VastaaPoista