keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Porvoo- tour


Käytiin äitini ja lasten kanssa pyörähtämässä Porvoon kauniissa kaupungissa.
Ensin perinteisesti Brunbergin nami-tehtaalle ja sen jälkeen suunnattiin Vanhaan kaupunkiin.

Se on täynnä ihania pieniä putiikkeja.
Sisustustavaroita, vaatteita, leluja ja vaikka mitä.
Ilma oli aivan mahtava, aurinko paistoi siniseltä taivaalta.
Porvoo näytti siis meille parastaan todella.
Maistettiin eräästä ihanasta namikaupasta tuollaista pienen panimon tekemää
mansikka-limonaadia.
Se oli tehty Suomalaisista mansikoista ja voin kertoa, että en ole ikinä maistanut
niin hyvää limonaadia <3


Mukaan tarttui pari purkkia tyrnihilloa, viherherukka- ja puolukkajauhoa.
Neiti löysi lelukaupasta barbeille kaikkea pientä ihanaa.
Nukketalon asukkaille tarkoitettuja tavaroita, haarukoita, veitsiä, ruokia, lautasia
yms. kaikkea pientä ihanaa.

Itse ostin myös sellaisen ison lasipurkin, jossa on myös kansi. 
Sinne voi laittaa vaikka tänään ostettuja nameja ;) hehhe

Vanhan kaupungin jälkeen käytiin vielä shopping-kierros kaupoilla.
Mutta sieltä ei tarttunut mitään matkaan.

Oikein onnistunut reissu.

- L -

4 kommenttia:

  1. Olipa mukava postaus! Ihana kuulla muidenkin mielipiteitä rakkaasta synnyin ja koti paikasta! Täälä vielkäkin tosin asun, mutta mukava silti kuulla! Porvoo on munkin mielestä ihana kaupunki. Rantaaitat,ja vanha kaupunki on ihania kuvauspaikkoja, mutta suosikkini on vanha rautatie asema. Siellä saa ihania kuvia auringonlaskun aikaan! :)

    Mutta tykkäsin todella lukea tämmöstä! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava kuulla :)
      Porvoo on kyllä ihana paikka, sinne on aina kiva mennä päivä- reissulle :)

      Poista
  2. Kivan postauksen olet tehnyt. Porvoo reissu kuullostaisi mukavalta, täytyypä laittaa harkintaan seuraavan kesän reissuja suunnitellessa. Vaikka elänkin vain päiväkerrallaan, mutta turku ja häämeenlinna kierroksillamme sain ajatuksena, että olisihan sitä kiva kierrellä muissakin vanhoissa kaupungeissa.

    Sisustusjutut ainakin kiinnostaa täällä päässä joten jos sinne joskus eksyn niin pitää käydä katsastamassa.

    Blogissani arvontaa meneillään joten vink..vink.. jos arpa lahja kiinnostaa niin sitä reippaasti tavoittelemaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella suosittelen käväseen, minun lemppari kohde kyllä näin kesäisin varsinkin :)

      Poista