sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Marraskuu ja talvi(ko) tulee

Niin se marraskuu tuli ja virallisesti talvi on täällä taas.
Ulkona ei kyllä talvelta näytä yhtään vaan ihan syksyistä.
Kylmä on, mutta ihan märkää.

Sais tulla hiukan lunta, jotta tulisi hiukan valoisampaa. 
Tuntuu että koko ajan on ihan pimeää.
Tämä aika on jotenkin niin väsyttävää aikaa. 

Ostin itselleni ihanat talvikengätkin.
Tilasin ZippyBootit itselleni, ihanat lampaankarva- kengät.
Nyt pysyy jalat lämpimänä.

Näitä ei vielä ihan jokaisen jalassa nää, näissä on pientä erilaisuutta.
Vetoketju puolessa välissä antaa mahdollisuuden tehdä kengistä puolipitkät ja kenkien vartta pystyy myös kääntämään päälle, jolloin karva tulee ulkopuolelle.



Viime viikolla oli myös taas Gant ystävämyynnit, käväsin siellä pyörähtämässä.
Mukaan tarttui neidille 20 eurolla farkut.


Ja itselle nahkaiset saappaat jossa lampaankarvainen vuori sisällä 50 eurolla.

Ihanat löydöt tein. Vaikkakin ostokset jäi näin minimiin tällä kertaa.

Minusta tuntuu, että siellä nyt muutamina kertoina ollut samat tavarat, joten joka kerta löytynyt vähemmän mielenkiintoista ostettavaa.
Tottakai siellä näitä muutamia erikoisuuksia joista sitten innostuu, mutta suurimmalta osalta samat tavarat kerrasta toiseen siellä on.


Nellyltä tilasin itselle pari toppia. 
Iltaisin on paha kun on aikaa niin istuu koneelle ja alkaa selailee nettikauppoja.
Tottakai sieltä aina jotain löytyisi.



ostin myös ihanat "nahkaiset" legginsit, tällaiset on ollut jo pitkään etsinnässä.






Eilen juhlittiin kummityttöni 12 vuotis syntymäpäiviä. 
Niin se aika vierähtää. Juurihan se pieni pallero vasta syntyi <3

Mutta nyt viettämään Isänpäivää <3



- L -









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti