keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Ruokahävikki


Heitätkö sinä ruokaa roskiin, mitä sinä teet jos maitopurkin päiväys on mennyt eilen?  Paljon sinä teet  viikossa ruokahävikkiä?

Ruokahävikki on ehkä aihe jota moni meistä ei edes ajattele, on totuttu tapa heittää lautaselta ylimääräinen ruoka vaan roskiin tai päiväyksen ylittänyt tuote miettimättä sen enempää vain menemään. Koska onhan se päiväys siihen syystä tai toisesta tuotteeseen laitettu?

Oletko kuullut verkkokauppaa nimeltä Matsmart, verkkokauppa joka myy tuotteita alennettuun hintaan. Matsmart myy 20-90% alennuksella tuotteita, jotka muuten päätyisivät jätteeksi. Tätä ruokaa ei syystä tai toisesta saada myydyksi tavallisissa ruokakaupoissa (esimerkiksi siksi, että Parasta ennen- päivämäärä umpeutuu pian, pakkaus on vaihtunut tai kaupassa on liikaa kyseistä tuotetta). 
 Suomalaiset heittää roskiin 400 miljoonaa kiloa syömäkelpoista ruokaa, aivan järjetön määrä. 

Itse olen tilannut Matsmartilta jo moneen kertaan, ruokaa ja pesuaineita. Tuotteita jossa päiväys on pitkälle vielä tai juuri menossa vanhaksi. Minä olen todella tarkka ruokahävikistä, en heitä ruokaa roskiin ellei se melkein kävele jääkaapista vastaan.

Tällä kertaa tilasin tällaisen satsin ja koko laatikon hinnaksi tuli 30 euroa kotiinkuljeksen kanssa.
Ellet siis ajattele ruokahävikin vähentämistä, niin jokainen meistä on kiinnostunut kauppalaskun hinnasta ja sen pienentämisestä. Mihin kaikkeen muuhun voit sen säästetyn summan käyttää. 


Matsmartilla on paljon erilaisia huippu tarjouksia myös, esimerkiksi tällä hetkellä on euronpäivät, vaihtuvia tuotteita vain eurolla. 

Myös uusille asiakkaille tarjotaan 7 euron alennus ensimmäiseen tilaukseen koodilla UUSIASIAKAS.
Lue enemmän tilauksesta tästä.

Tilatessa 25 eurolla , saat myös alennusta 5 euroa koodilla YMPÄRISTÖ5.

Nyt pääset siis myös sinä kokeilemaan tätä verkkokauppaa helposti, klikkaa tästä suoraan ostoksille ja säästä kauppalaskussa ja pienennä sinun osuuttasi tuosta hirveästä ruokahävikin määrästä. Ruokahävikin vähentäminen on meidän kaikkien tehtävä.

Näin vähennät ruokahävikkiä kotona:

Älä osta ruokaa turhaan kaappiin, tee kauppalista.
Katso mitä voisit valmistaa jo kaapissa löytyvistä raaka-aineista. ( Kerran viikossa esim voi tehdä sekametelisoppaa ns vanhoista ruoantähteistä)
Älä hamstraa tarjoustuotteita.
Laita nopeammin pilaantuvat tuotteet jääkaapin etuosaan.
Käytä lasisia, tiiviitä ja läpinäkyviä rasioita jääkaapissa.
Tärkein: Ennen kun heität roskiin: maista ja haista = älä vain tuijota päiväystä.
Kuivahtaneita leipiä, nahistuneita vihanneksia ja hedelmiä voi käyttää vielä monen ruoan valmistukseen.

Tässä hiukan mietittävää meille kaikille, mukavaa päivää kaikille ja ihanaa hiihtolomaa kaikille sitä viettäville.

- L -


* Postaus tehty yhteistyössä Matsmart kanssa.
* Postaus sisältää mainoslinkkejä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti