Kuka sinua katsoo peilistä

Koska olet pysähtynyt oikein kunnolla miettimään omia ajatuksia ja kysynyt sen kysymyksen, jota kysyt ystäviltäsi ja läheisiltäsi.

" Mitä minulle kuuluu?" - minä kuulun niihin ihmisiin, joilta tuo unohtuu aina. Elämän kiire, arjen pyöriminen ja kaiken hoitaminen vie kyllä ajatukset omasta jaksamisesta ja omista ajatuksista.

Olen aina ollut todellinen suorittaja, ihan joka asiassa. Kaikki mitä teen täytyy tehdä täysiä ja täydellisesti, yöunistakin jopa tinkien. Näin olen elänyt vuosia, paljon töitä 6-7 päivää viikossa, siihen päälle lapsiperheen arki, kotityöt ja pitäisihän sitä olla myös täydellinen ystävä ja parhaassa tapauksessa vielä puoliso.

Ajattelen aina ensin muita, ja muiden hyvinvointia. Kuinka voisin auttaa vielä enemmän, helpottaa toisien taakkaa ja järjestää lapsille vieläkin parempaa. Kodin täytyy olla tip top ja pyykkivuoria ei voi jättää pesemättä. Vapaa-päivät, niitä ei ole ja jos niitä on nekin menee yleensä rästitöitä tehden. 

Kuulostaako tutulta? 

Kyllä, meitä ylisuorittajia on hyvin paljon tässä maailmassa, ja minusta tämä maailma oikein ruokkii sitä ja vaatimalla vaatii aina vähän enemmän ja hiukan paremmin.

Itse vasta nyt pikku hiljaa olen havahtunut tähän kaikkeen, kuinka huonosti kohtelen itseäni. Enkä siis tarkoita nyt fyysisiä puolia vaan juurikin henkisiä. Minä liikun ja syön terveellisesti, mutta se toinen puolisko jää huomiotta. 

Ihminen tottuu tällaiseen olotilaan, ylisuorittamiseen ja oman itsensä unohtamiseen. Ylikierroksia ei huomaa ja siitä tullutta väsymystä ei edes tajua. Väsymys kun jatkuu tarpeeksi pitkään, sitä ei enää edes tunnista, vaikka loppujen lopuksi kaikki onkin vähän puoliteholla tekoa. 

Kaikki vaikuttaa kaikkeen, ihminen tarvitsee lepoa, omaa aikaa ja unta. Loppujen lopuksi alkaa tulemaan henkisiä oireita, jotka on helppo vielä työtää alaspäin. Muisti heikkenee, ajatus ei kulje, langat ei pysy enää kunnolla käsissä, ehkä hermostuneisuutta, äkkipikaisuutta ja ihan melkein mitä vain. Nämä tunteet vielä kun osaat painaa syvälle, niin ei mene kauan kun kaikki muuttuu fyysiseksi.

Stressi, burnout, masennus ja mitä kaikkea näitä onkaan mihin ihminen voi itsensä viedä vain koska ei tajua pysähtyä ajoissa. Yleensä jokin tragedia elämässä herättää viimeistään pysähtymään, ellei aiemmin kroppa tai pää sano stop.

Minulla on ollut jo pari vuotta stressiä, välillä vähemmän välillä enemmän ja voin tunnustaa että olen sen hyvin oppinut kiertämään ja sietämään sitä tunnetta. Yöunet on siinä samalla kärsineet, unen määrä on lyhentynyt todella merkittävästi,  mutta siihenkin totuin. Minua ei enää väsyttänyt vaikka nukuin max 5 h yössä. 

Stressi on kuitenkin kavala, se pikku hiljaa kasvaa ja kasvaa, ilman että edes huomaat sitä. Pikku hiljaa stressi myrkyttää kehoasi sisältä, stressihormonit on täysin myrkkyä keholle. 

Stressi pitäisi joka kerta ottaa vakavasti, joka kerta kun tunnet, että jokin asia stressaa niin jollain keinoilla pitäisi saada asioita hoidettua niin, että stressiä saisi purettua tai opetella ehkäisemään.

Oli se sitten yksin kotona istumista, ystävien tapaamista tai terapeutille juttelemista, oma keino olisi hyvä löytää ja opetella. 

Sitä ei tule ajatelleeksi, kun monesti stressiä tuovat asiat ovat pidempi kestoisia ja siihen tunteeseen tottuun, ja itsehän ei näe mitä siellä kehossa sisällä tapahtuu. Stressihormonit pikku hiljaa myrkyttää kehoa, sairastuttaa fyysisesti. Oletko koskaan ajatellut, että stressi voi aiheuttaa mm. masennusta, rytmihäiriöitä, paniikkihäiriöitä ja jopa syöpää. 

Näissä tilanteissa ystävät ja läheiset ovat niitä jotka on siinä juuri siitä syystä, että pääsee purkamaan ajatuksiaan ja tunteitaan. Minä kuulun niihin, jotka usein ajattelee että en viitsi vaivata tai onhan heillä omatkin murheet. Nämä ajattelumallit ovat niin vääriä, sitä varten ystävät ja läheiset ovat olemassa. Hyvinä ja huonoina hetkinä auttamassa.

Itse olen nyt kärsinyt unettomuudesta melkein kaksi kuukautta, se on todella paljon. Minun elämäni ajautui tuossa alkuvuodesta todella isoon muutokseen, koin henkisen shokin. Joka aiheutti isoja muutoksia minun elämässä ja myös lisäsi stressitasoa ja surua. Joskus elämä antaa ja joskus se ottaa maton jalkojen alta hyvin yllättäen, ja kun siihen ei ole varautunut niin sitä ei myöskään osaa käsitellä. Surua, pahaaoloa ja kaikkea mitä se mukana tuokaan.

Minulla tämä vei unet ja ruokahalun täysin. Eli ne elämän tärkeimmät polttoaineet, joita ilman ei kauan jaksa mennä eteenpäin. Myöskään ilman unta ei pysty ajattelemaan kirkkaasti ja usein se johtaa vaan enemmän sinne harmaampaan ajattelutapaan.

Näistä johtuen myös fyysinenkuntoni romahti täysin, perus jaksaminen muuttui vaikeaksi. Ja sehän ei yllätä, jos sinulla ei ole polttoainetta niin millä sitä jaksaa kävellä edes eteenpäin. Myös terveyteni alkoi pikku hiljaa kärsimään, tuli vaikka mitä ihmeempiä oireita, jotka on nyt sitten herättänyt todella ajattelemaan asioita.

Näissä asioissa ystävien tuki, ja myös ammattiauttajat ovat tärkeitä. Kun tuntuu että omat ajatukset ovat solmussa niin olen huomannut että asioista kun vaan puhuu ja puhuu, niin pikku hiljaa sieltä alkaa solmuja aukeamaan. Hidasta kyllä, mutta sen eron kun itse huomaa yhtäkkiä on upea tunne.

Näistä asioista puhutaan minusta aivan liian vähän, jokainen kokee elämässään joskus surua ja traumaattisia kokemuksia. Minusta on hienoa, että uskaltaa sanoa asiat ääneen ja ottaa sitä aikaa itselleen. Ilman sitä, ei myöskään voi jaksaa eteenpäin. Kenenkään ei tarvitse voida joka päivä upeasti, eihän se ole normaalia.

Tämä on asia jota minä opettelen, olemaan armollinen itselleni. Olen tuntenut syyllisyyttä niin paljon, kun olen vaan niin väsynyt ja voimaton. Kun en ole jaksanut soitella ystäville aktiivisesti tai olemaan maailman paras äiti.

Asioita jota jokaisen meistä täytyisi ajatella, kun olet itsellesi armollinen ja annat itsesi tuntea kaikki tunteet ja surra, olla vain. Niin olet myös parempi ihminen muille.

Ja oikeasti, kun sinä kohtaat elämän mutia, ne oikeat ystävät tulevat vaikka väkisin sinua auttamaa, he tulevat oven taakse ilmoittamatta, soittelevat päivittäin vain kuullakseen, että miten sinun päiväsi meni. Koska sitä varten he ovat olemassa ja niin tekisit sinäkin heille.

Koska kaikella on myös varjopuolensa, nämä vaikeat ajat osoittavat ne todelliset ihmiset jotka välittävät sinusta. Itse olen ainakin saanut tämän taas kokea. Yllätyksekseni muutama todella läheinen ei ole minusta ollut kiinnostunut ja se on ollut todella shokki, mutta olen hyväksynyt asian.
Niinkun sanonta kuuluu: " Joskus sinä voitat, joskus sinä opit. "

Muistetaan kaikki " Se että toinen hymyilee, ei tarkoita että hänellä on asiat hyvin. "
Ja minä kuulun tähän ryhmään vahvasti, olen aina kuulunut. Minun muurini on korkea ja sen hymyilevän muurin taakse, vain harva näkee.

Tämän hiukan syvemmän aiheen myötä, toivotan kuitenkin aurinkoista viikonloppua kaikille.

Pitäkää itsestänne huolta, olet paras sijoitus mihin voit sijoittaa.

<3 Laura