tiistai 11. maaliskuuta 2014

Bangkok- Helsinki


Ja niin se koitti, kotimatka.
30 päivää Thaimaassa ja nyt se on ohi. Ei voi muuta
sanoa kuin, että kyllä aika vaan kulkee ihan liian nopeasti.

Tuntuu, että juurihan me vasta lähdettiin ja nyt jo piti kotiin tulla.

Eilen viimeistä päivää vieteltiin shoppaillen ja ihastellen 
Bangkokin menoa ja meininkiä.

Käytiin vielä vikana päivänä MBK- kauppakeskuksessa,
jossa käytiin silloin alussakin.
Hyvin oli MBK:n edusta muuttunut, kun silloin siinä edessä oli isoin 
mielenosoituskeskus. Isot tiet oli vallattu silloin mielenosottajien käyttöön,
ja nyt ne oli poistunut, niin juuri ja juuri edes tunnisti samaksi
paikaksi.

Mielenosoitukset ovat siis ainakin hetkellisesti rauhoittuneet Bangkokissa.
Saa nähdä kuinka kauan.

Mutta kyllä täytyy sanoa, että
me rakastuttiin Thaimaaseen täysin.
Ihmisiin, elintapoihin, erityisesti elämänasenteeseen.
Kaikki on jotenkin niin helppoa siellä ( vaikka oikeasti asiat on monella todella huonosti )
Kukaan ei valita vaan jaksetaan hymyillä ja olla ystävällisiä.

Otetaan mallia Suomalaiset heistä <3

Love it <3

Herätyskello soitti kello 05.00 ( eli suomenaikaa klo 00.00 )
Varattiin hyvin aikaa, koska Bangkokin lentokenttä Suvarnabhumi on erittäin
iso ja muutenkin liikenteessä voi ruuhkien vuoksi mennä aikaa.

Lentokone lähti paikallista aikaa about klo. 9.00 ja lentoaika oli  hiukan alle 11 tuntia.
Päivästä tulisi siis todella pitkä. Lapset nyt nukkuu silloin kun nukahtaa mutta itse yrittää
sinnitellä, jotta saisi heti Suomenajan heti kiinni.

Lento meni todella hyvin ja nopeasti. Hyviä leffoja tms. katsoessa.
Pienin nukkui melkeimpä koko lennon
ja neiti viihtyi leffojen ja omien leikkien parissa hyvin.

Itse katoin lennonaikana mm. 12 vuotta orjana- elokuvan, 
huhhu olipas kauheeta katsottavaa.
Perustuu tosi tapahtumiin ja kyllä siinä pahaa teki tuota katsoa 
ja kyyneleet valui monesti leffan aikana. Raskasta katsottavaa.

Onneksi vastapainoksi löytyi myös hauskoja komedioita.

Kotona siis jälleen. 
Kylmähän täällä Suomessa on, vaikkakin ilmeisemmin
kevät yrittää tehdä kovasti tuloaan ja positiivista oli
 ettei lunta ole juurikaan :)

Saa nähdä kuinka kauan kestää, että tottuu tähän kylmään ja
että joutuu laittaa jotain vaatettakin päälle.

Pienin varmaan ihmettelee eniten, kun ei tajuu yhtään että,
mitä nyt tapahtuu. Ensin yli kuukausi pelkässä vaipassa melkein
koko ajan ja nyt puetaan jotain pipoa päälle.

Nyt vaan aikaeroa kiinni ja laukutkin ehkä purkautuu tuosta joskus.

Ja totta kai tärkein:
Uutta matkaa suunnittelemaan, eikös ;)

- L -


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti