tiistai 18. maaliskuuta 2014

Uashmama- pussukat


Olen pitkään jo himoinnut Uashmaman- paperisia pussukoita.
Nyt sitten vihdoin päätin, että nyt ne pääsevät vihdoin hankintaan.



Uashmama- pussukat ( lausutaan wash mama ) materiaali on100% selluloosaa, 
vaikka pussukat tuntuvatkin hieman nahkamaisilta, 
kestävät tekstiilin lailla vesipesua ja ovat täysin litteäksi taiteltavissa. 
Pussukoita voi taitella juuri sen korkuisiksi kun itselle on sopiva.

 Lisäksi mieltä piristää fakta, että kaikki merkin tuotteet valmistetaan 
ja ommellaan käsin Toscanassa

Le Sorelle (sisarukset) -tuotenimeä kantavan italialaisperheen suunnittelema tuote oli alunperin mietitty leipäpussukaksi, mutta käyttötarkoituksia se on saanut vaikka millä mitalla. 
Mielenkiintoinen Uashmama-nimi on siskoksien kunnianosoitus yrittäjä-äidilleen, joka aikoinaan on nimennyt oman yrityksensä tyttäriensä mukaan. Tuotteet sekä nimi viittavat ikiaikaiseen mielikuvaan, jossa perheenäiti pesee lapsiensa vaatteita. 
Nyt tilasin itselleni Sisustusliike Nougatista valkoisena 2 kpl S- koon, ja M- ja L- koon pussukat.

Väreinä pusseissa on harmaa, ruskea, musta ja valkoinen.
Pusseja löytyy tosiaan S-M-L-XL- kokoisina, joista tuo XL koko voisi olla jo pyykkikori.     



Niitä nyt jäädään odottelemaan, että saan pussukat . Kuvia sitten lisää kun pussukat saapuvat minulle. Vain mielikuvitus on rajana mihin näitä pussukoita voi käyttää. 
Nyt rentouttavaa tiistai- illan jatkoa kaikille
- L -






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti