sunnuntai 18. joulukuuta 2016

6 yötä jouluun

Niin se aika taas juoksee ja joulu lähestyy, 
6 yötä jouluun. 

Kaikenlaista joulua olen jo touhunnut, mutta melkein puolet vielä tekemättä. 

Tänä vuonna tein piparkakkutalo-lahjojen sijasta namirasioita. 



Rasioiden sisälle riisisuklaata.
Ihana lahja ystäville ja sukulaisille tavaran sijasta.
 
Ohjeen riisisuklaaseen löydät aiemmasta postauksestani: 

http://humpula.blogspot.fi/2013/12/4-yota.html?m=1

Vain taivas on rajana riisisuklaan maustamisessa. Itse laitoin tällä kertaa puoleen mariannea ja toiseen puolikkaaseen daimia. 



Joulupukin assarina taas toimittu ja noin puolet lahjoista vielä hankkimatta. Tietää ainakin mitä ensi viikolla tehdään. 



Tänään leivottiin lasten kanssa joulutorttuja ja pipareita. 
Enemmän taikinaa menee varmaan suuhun kuin uuniin.


Ensi viikolla pitäisi vielä hiukan leipoa jouluksi ja ruokia suunitella joulupöytään ja loput paketoinnit hoitaa.

Koulu loppuu esikoisella ensi viikon torstaina ja joulujuhlia vietetään keskiviikkona. 

Perjantaina haluaisin mennä kuuntelemaan kauneimmat joululaulut Helsingin Mikaelinkirkkoon. 

Ihanaa joulun odotusta kaikille, ja jokaiselle stressitöntä viimeistä viikkoa hoitaa asioita . 

" Joulu tulee stressaamattakin." 

-L-



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti