maanantai 21. tammikuuta 2019

Sinä päätät

Olen saanut lukemattomia pyyntöjä kirjoittaa omasta arjesta ja omasta jaksamisestani.
Kirjoitin joku aika sitten ruuhkavuosista, jossa kerroin enemmän omasta arjesta ja kiireisestä elämästä. Olen myös kirjoittanut kesällä meidän perheen arjesta, palapeleistä tehty arki

Minusta isoimpia voimavaroja selviytyä hektisestä arjesta on asenne, se miten asennoidut kiireiseen ja aikataulutettuun arkeen. Toki varmasti jokainen tahtoisi aina enemmän vapaa-aikaa ja vähemmän stressiä, mutta joskus se ei ole vaihtoehto niin siihen fiilikseen pystyy minusta kuitenkin vaikuttamaan loppupeleissä aika paljon. 


Teen tosiaan kuusi päiväistä viikkoa, toisinaan monia viikkoja putkeen ilman vapaapäiviä, minulla on kuitenkin työ josta nautin ja joka päivä kun menen töihin tunnen iloa ja sitä tunnetta josta saa myös voimaa muuhun jaksamiseen. Tunnen olevani etuoikeutettu tästä olosta, moni ei ehkä voi sanoa samaa omasta työstä, että aina olisi ihana mennä töihin. 

Kyllä, minuakin väsyttää joskus mennä töihin, mutta se väsymys katoaa joka kerta kun astun työmaalle ja se on minusta upeaa. 

Arjessa jaksamiseen on minusta paljon keinoja joita kannattaa hyödyntää, ne yleensä itse huomaa mitkä on parhaimpia juuri omaan jaksamiseen. 

Minulle tärkeimpiä on aika perheen ja ystävien kanssa. Yleensä kiireisessä arjessa huomaa myös ne parhaimmat ystävät, jotka tekee sitä yhteistä aikaa vaikka väkisin. Minun eräs ystäväni esim tuli yksi ilta yllättäen vain ovelle kello 22 vain koska emme olleet nähneet aikoihin. Joskus yhteisen ajan eteen joutuu tekemään uhrauksia ja näkemään pikkuisen vaivaa.

Oma vapaa-aika on jäänyt todella vähälle, enkä edes muista koska olisin ihan panostanut siihen enemmän. Se on minun heikkous, jota pitäisi yrittää aina muistaa enemmän, tuntuu vain, että kun vapaa-aikaa on niin vähän niin en raaski olla erossa lapsista sitten . 

Oman työni ohella, olen päässyt tekemään uusia juttuja, joita olen vain haaveillut. Sisustaminen on aina ollut minun yksi intohimoistani ja se on enemmän aina ollut sellainen harrastus. Sitä kautta olen päässyt tuolla sosiaalisenmedian puolella nousemaan näkyvämmäksi ja olen saanut upeita kontakteja  josta nyt on muokkaantumassa ihan oma uransa. Olen niin ylpeä itsestäni, miten olen ponnistellut sen eteen ja päässyt tekemään jo nyt huikeita juttuja sen parissa ja tulevaisuudessa on tulossa vielä isompia ja mahtavampia juttuja. Enkä pelkästään sisustamisen puolella vaan myös ihan urheilun, lifestyle ja perhe-elämän puoliskoilla. 

Tämä kaikki tietää toki enemmän kiirettä ja vähemmän sitä chillailua sohvalla, mutta olen tästä niin innoissani. Onneksi me jokainen teemme sen päätöksen mitä tahdomme tehdä, ja miten paljon kuormitamme itseämme, silloin voi sanoa että nauttii siitä hektisyydestä myös. 

Kukaanhan ei pakota sinua tekemään minuuttiaikataulua, joskus se on väistämätöntä mutta harvoin.



Iloa uuteen viikkoon, nautitaan pienistä hetkistä ja ollaan onnellisia siitä mitä ollaan saatu. 


- L -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti