torstai 5. kesäkuuta 2014

Terassin laajennus

Vihdoin ja viimein saan tehtyä tämän postauksen.
Vappunahan se oli jo valmis, mutta tässä ollut
kaikkea haipakkaa, että en ole edes saanut aikaiseksi
kuvailtua kunnolla.

No nyt sitten viimein.
Parempi myöhään kun ei milloinkaan, eikös.

Tosiaan, viime kesänä kun aloimme tekemään uuden asuntomme pihaa
se oli ns. aloitettava täysin alusta. 
Koska pihalle ei ollut mitään.
Teimme terassin, koko talon pituudeltaan ja nurmikkoa
istutimme, pensaita, perennapenkkiä ja kasvimaata.

Nyt sitten päätimme laajentaa terassia vielä entisestään.
Koska piha on niin suuri, että siitä vielä mahtui terassille antaa palanen ;)

Ja kuitenkin jäi nurmelle tilaa vielä paljon.











Kyllä siinä hommapuuhaa taas miehellä oli,
kyllä saan olla tyytyväinen, että on mies joka osaa ja jaksaa.
Ja vielä kun jotain keksin, niin hän tekee sen heti eikä vuoden kuluttua.

Siinä nyt valmiina sitten,
vanha puoli on nyt tummempi, koska uutta osaa ei vielä voinut öljytä.




Lasten mopotki jäi kuvaan ;)
Mutta sinne ne kuuluukin, niin en viitsinyt raivata edes pois.


Tehtiin tällainen luiska portille, niin pääsee hyvin vaunuilla tms.


Meillä menee terassia myös talon sivulle tuollainen kuja, 
joka pitäisi siivota ja järjestää.
Sinne tulee sellainen hyllykkö, jotta saadaan lelut tms. siististi.


Laitoin tämänkin, jotta näkee vanhaa osaakin, mutta kaaos,
älä välitä ;)


Kesäkukatkin olen saanut laitettua <3






Katsokaas mun perunoita ;)
Sieltä ne taimet nousee.


Minun perennapenkkini,
vielä työnalla kylläkin.


Mansikat.


Paprikat.


Avomaankurkut.


Tomaatit.



- L -





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti