sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Hullujen päivien huuma taas ohi


Niin ne kevään Hullut päivät on ohi taas.

Tämän kevään Hullut päivät oli kyllä minusta paljon 
huonommat kun esimerkiksi viime syksyn, saati taaksepäin vielä miettiessä.
Ennen ne oli kyllä täynnä huimia tarjouksia, nykyään erot ovat todella pienet 
suurimmissa osissa tavaroissa.
( Tietenkin lukuunottamatta joitain spesiaalitarjouksia )

Minun ostoni jäi tällä kertaa pieniksi,
lastenvaatteita hiukan ja itselle ostin 
Nomess:in säilytyslaatikon
ja sitten ruokaa :)

Tämän päivän haaveeni oli Hay Lee Lounge- valkoinen tuoli,
mutta se jäi haaveen tasolle.
Kello 12 iskin verkkokauppaan, ja kuinkas ollakkaan
sivut oli kaatuneet ja verkkokauppaan ei päässyt edes sisään.
Siinä hetken yritettyäni piti lähteä jo sitten jumppia vetämään.

Tuolit oli sitten jumppien jälkeen menneet, tai no olisi siellä mustia vielä
ollut jäljellä, mutta valkoiset oli myyty. 
Tottakai.

No, näin siis kuului ilmeisesti mennä.
Tuolin ei siis kuulunut minulle vielä saapua :) 

Tänään olimme myös siskoni lasten syntymäpäivillä.
Ihanat juhlat ja paljon ihania herkkuja.

Neitoseni kävi myös virpomassa, ja saalis oli oikein muhkea.
Kori täynnä suklaamunia, ja kaikenlaisia nameja.
Niin reippaasti yksin meni ovelle.

" Virvon varvon tuoreeks terveeks,
tulevaks vuodeks,
vitsa sulle, palkka mulle <3 "

Oikein ihanaa uutta viikkoa kaikille.

- L -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti