keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Uusi järjestys olohuoneessa


Kuten aiemmin kerroin,
että siivouspuuskassani päätin viime viikonloppuna
laittaa olohuoneen järjestystä hiukan uusiksi.

Nyt vihdoin sain kuvailtua uutta lookkia ;)

Tosiaan sohva siirtyi tuolta tauluseinältä ikkunoiden
eteen ja nojatuolit siirtyi sitten sohvan tilalle.


Tilantuntu taas muuttui, näinkin pienellä liikkeellä.


Nyt sohvalta voi löhöillen katsella televisiota
ja tuoleilla voi sitten istuskella ja seurustella.
;)
( Kivasti jäänyt huppari tuonne rappusten kaiteelle
roikkumaan. Kotoisaa siis)


Myös lasipöytä siirtyi tuolien mukana tuolle seinälle
ikkunoiden seinältä.


Saa nähdä miten silmä tottuu nyt tähän,
ainakin tykkään kovasti tästä muutoksesta.
Minusta toimii myös näin ja muutos saa aina piristystä
aikaan.

Pääsiäinen lähestyy ja rairuohot kasvaa,
neitikin toi tarhasta tänään itse kasvattaman ruohon.

Silmät suurina kertoi, kuinka tämä kasvatus alkoi 
ensin mullatuksella ja sitten koristeltiin pienillä siemenillä ;)
Nyt sitten on jo kasvanut isoksi ja hienoksi 
ja koko ajan vaan kasvaa
kuulema lisää.


Ostin pääsiäisen kunniaksi myös ihania oranssin-keltaisia
tulppaaneja.

Meillä ei ole juurikaan pääsiäissuunitelmia, 
kunhan lomaillaan perheen kesken.


- L -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti